Sumu

Mika Suonpään ja Jussi Nevanpään 90-luvun puolessavälissä Massive Attackin ja Gallianon jalanjäljillä liikkeelle lähtenyt musiikinluominen on edennyt huhtikuuhun 2004 ja debyyttialbumiin Tranquility. Massive Attack on edelleen vahvasti läsnä nykyisessä Jussi Östermanin täydentämässä triossa, samoin mausteita löytyy myös esimerkiksi skandinaavisen koneellisen kokeilevasta leijuntapopista. a.m.aroman musiikkia voisi helposti soittaa akustisella kitaralla, soolo- tai trio –kokoonpanolla. Koneet tuovat kuitenkin mukanaan valtavan määrän syvyyttä musiikin tunneilmaisuun, silti trion soitto on nimenomaan kitara- ja pianomusiikkia koneilla, ei konemusiikkia kitaralla ja pianolla.

Levyn aloittaa rauhallisella pulssilla ja kiertelevällä huminalla Oh so you, joka kulkee hyvin MassiveAttack -maisella vaanivalla konerytmillä ja puhelaulukuiskauksella. Avausraidan perusteella yhtye joutuisi kantamaan ”Suomen Massive Attack” –leimaa niskassaan pitkään ja hartaasti, onneksi levy kasvaa edetessään omaperäisempään ilmaisuun. Strangeflowers jatkaa kyllä edelleen alun linjoilla, selkeä kumarrus Karmakoman suuntaan. Kolmosraita Suffocate/Devastate tuokin sitten ilmaisuun herkempää ja pehmeämpää otetta, enää ei uhkailla vaan haaveillaan. Kappaleesta voisi tosiaankin hävittää koneet kokonaan ja esittää sitä kauniina pianoherkistelynä. Toimisi taatusti. Melkein Magyar Possen rauhallisempia hetkiä Mikan komeaan lauluun ja Jussien särökitaranostoihin yhdistelevä I Can Almost Hear Them Planning My Destruction on levyn mieleenjäävimpiä hittejä. Kiivaasti etenevä Circles täytyy myös nostaa levyn huippuhetkien joukkoon, tummaa ja hengästyttävää rytmiä ja efektiä yhdistettynä alakuloisesti herkistelevään lauluun ja osuvasti käytettyihin kitaramausteisiin.

Kun yhtye yhdistelee kuiskailua ja uhkaavasti sykkiviä pehmeitä biittejä Doubtsin tapaan, tulee Massive Attackin ja/tai Trickyn materiaali häiritsevästi mieleen, onneksi a.m.aroma osaa tehdä myös Riotin kaltaisia rauhallisia huminoita suoralla laululla, ilman liikoja uhkakuvia. Puolessävälissä biisi kasvaa mainiosti kiivaampaan juoksuun, rauhoittuen lopputunnelmointiin. Laiskasti sykkivä Today nostaa mieleen hieman The Smashing Pumpkinsin Adore -levyn aikaiset slovarit rumpukoneella, vaikkakaan ihan Corganin kaltaista melodiakynää Aamuyön aromit eivät (ainakaan vielä) omista. Cashmeressä pidän eniten suorasta laulusta ja biisin kauniista pianojuoksutuksesta, tuo kuiskailu edelleen häiritsee mainituista syistä. Universe puolestaan jää hiukan tylsäksi vaaniskelevalla pyörteilyllään, vaikkakin tuollainen alakuloisen haaveileva kuulaus putoaakin meikäläisen korvaan hyvin. Sama hivenen positiivisempi kuulaus vakuuttaa paremmin päätösraita Croniesilla, kitaralla on paljon koneita isompi rooli ja laulu on selkeä johtotähti. Jos bändiltä syntyy lisää päätösraidan ja Circlesin kaltaisia biisejä, olen taatusti kiinnostunut myös aroman tulevista tuotoksista. Ja jos vielä hiukan päästään irti siitä Massivesta... Kaiken kaikkiaan todella positiivinen tuttavuus