Julkaistu: 02.05.2004
Arvostelija: Mika Roth
Karmageddon
Laadukasta vanhan koulukunnan thrash metallia hyvin soitettuna ja kaikin tarvittavin, eli perinteisin maustein. Tähän perustuu Alankomaalaisen veteraaniryhmän musiikillinen filosofia, joka on tuottanut jälleen yhden levyllisen sitä itseään maailman metallipäiden ihmeteltäväksi. Koko uransa eri levy-yhtiöiden heittopussina ollut bändi on päätynyt nyt Karmageddonille joka toivottavasti tarjoaa nelikolle kodin pidemmäksikin ajaksi.
Occult liikuskelee siis myös uutukaisellaan teknisen thrashin maisemassa, jossa riffin voima on se jota kumarretaan. Ei tarvitse kovinkaan kummoista mielikuvitusta siihen että kuulee taustalta genren kuninkaan eli Slayerin vaikutuksen. Vaikka alan suurten vaikutus onkin ilmeinen ja erittäin runsas onnistuu Occult ujuttamaan mukaan ryöpytykseensä juuri tarvittavan määrän omaa näkemystä sekä uniikkeja ideoita. Erityisen tärkeä osuus bändin soundissa on Maurice ”Sephiroth” Swinkelsin englanninkielisellä vokalisoinnilla. Kun karjutaan ”Kill, kill, kill” täytyy moisten sanojen takaa löytyä tarpeeksi potkua, ja sitä herra Swinkelsillä riittää kaikkien onneksi läjäpäin. Niin käheä karjunta kuin suorempikin huuto taittuvat mallikkaasti verta tihkuvia lyriikoita vikkelästi ulos saatettaessa.
Soiton teknisyys ja nopeus ovat aina olleet thrashin määritteleviä tekijöitä. Rumpali Erik Fleurenin varaan on kuitenkin helppo rakentaa, sillä miehen nakutus on metronomin tarkkaa. Bassottelusta vastaava Twan jää hieman taka-alalle sillä Inhumessakin kitaraa 90-luvulla muutaman vuoden rankaissut Richard Ebisch on kuusikielisensä kanssa suorastaan tulessa. Vaikka tekniset taidot eivät ehkä ylläkään aivan Occultin alkuperäisen kitaristin Leon Penningsin tasolle asti löytyy vastapainoksi miehen soitosta huomattavasti enemmän sitä kunnon munaa. Etenkin hieman hitaammilla raidoilla meno äityy todella ruhjovaksi, hyvänä esimerkkinä tästä toimivat Nocturnal Predator, Obsesssed By The Grave ja Slut Of Sodom, jotka kaikki nousevat levyn parhaimpien hetkien joukkoon. Tavanomaisemmaksi ja samalla tylsemmäksi käynti muuttuu kaikkein nopeimmilla raidoilla kuten Disturbing The Dead ja Warbeast jotka eivät hirveästä yrityksestä huolimatta pääse juuri minnekään.
Yhtyettä ei turhia kiitellä liiasta omaleimaisuudesta, mutta jos uskollisuus omalle tyylille on hyve ovat nämä tyypit todella hyviä. Mikäli vanhempi perinteisin keinoin tuotettu thrash on juttusi ei kannata enää istua tätä lukemassa vaan sännätä saman tien levykauppaan, mikäli pidät taas enemmän kukkien istuttamisesta kuin niiden viikatteella katkomisesta kannattaa tämä levy jättää suosiolla väliin.