Echo Is Your Love: Laundry Day

If Society

Echo Is Your Love oli kiistatta 00-luvun keskeisiä kotimaisia kitarameteliryhmiä, vaikka punkkia ja poppia noisea vastaan kolistellut yhtye vältteli onnistuneesti kirkkaimpia parrasvaloja. Yli kahden vuosikymmenen takaiset Paper Cut Eye ja Humansize ovat moderneiksi klassikoiksi laskettavia teoksia, joilla helsinkiläiset keikuttivat Sonic Youthin hengessä venettä.

Allekirjoittaneen viimeiset vanhat muistikuvat bändistä olivat harmillisen mitäänsanomattoman Heart Fake -albumin tienoilta, eikä tässä välissä ole juuri mitään yhtyeen julkaisurintamalla tapahtunutkaan. Huomasin kyllä lokakuun alussa ilmestyneen Keep Your Feet Warm -sinkun, mutta en tainnut kuunnella sinkkua kertaakaan.

En siis varsinaisesti odottanut paluulta sen kummempia, mutta voin todeta yllättyneeni positiivisesti. Legendojen tasalle kiekko ei yllä, mutta tässä on enemmän niiden lupauksien lunastamista, joita Lion Tamer vs Tigers EP aikoinaan antoi. Vuoden 2026 Echo Is Your Love on kypsemmältä soundaavaa ja asettuneempaa, ehkä jopa fokusoituneempaa. Maailma on muuttunut ja niin myös osin yhtye.

Laundry Day jatkaa henkisesti enemmän siitä mihin Humansize jäi, mitä nyt soundit ovat 20-luvulle ominaisesti hivenen isommat ja muhevammat. Soittotaitoakin on kertynyt ja nopeusmittarin neulaa ei hakata kaakkoon edes lyhyemmillä siivuilla. Metallinen särinä ja noiseinen rähjäys ovat toki alusta asti olleet tarttuvien popmelodioiden kavereita, mutta nyt rakenteet ovat tasapainoisemmat, jännitteet jotenkin helpommin arvattavia.

Onko tämä yhtyeen ikääntymistä, vai omaa vanhenemistani – tai kumpaakin? Niin tai näin, lähes kahdeksan minuutin mittaan jatkuva Floaties osaa uida korvaani mukavia supisten. En myöskään pitkästy, vaikka avauksena soiva Sleep of Angels pyörii kitaravetoisilla renkaillaan lähes seitsemän minuutin ajan. Minuutit ovat perusteltuja ja rakenteet kantavat.

Laundry Day on kuitenkin kiusallisen epätasainen ja hetkittäin jopa hapuileva joukko erilaisia kappaleita. Huojunta on luultavasti ainakin osin tarkoituksellista, koska radiolistojen kultamuruksi bändi ei kaiketi vieläkään halaja. Levyllä on terävät möykkäkohdat ja joitain sieviä melodia-aarteita, jotka hakevat yhä keskinäisiä suhteitaan allekirjoittaneen vastaanottimessa. Terhakka Be Here Forever tekee ankkurina viimeisen ryhtiliikkeen, jota myös kaivataan tylsältä huhuilulta vaikuttavan Gemsin vanavedessä.

Huomaan ärsyyntyneeni jälleen ja silti laitan hetken päästä levyn soimaan taas. Ehkä kaikki toimii kuten pitääkin, ja ymmärrän sen vasta myöhemmin. Kenties.