Gamma Satan: Nuclear Waves

Omakustanne

H�meenlinnalainen Gamma Satan on operoinut jo muutaman vuoden, toimien kuuleman mukaan samalla useamman eri nimen alla. T�st� voi siis p��tell�, ett� nykyinen otsikko on kehityksen tulos, mutta aiempia nimi� ei sen kummemmin paljasteta.

Gamma Satanin mahdollisista aiemmista julkaisuista ei my�sk��n ole mit��n tietoa, tai havaintoja, joten Nuclear Waves lienee debyytti ainakin jollain tasolla. Keikkoja on kuulemma heitetty, ja omaa soundillisista sek� tyylillist� tiet� kuljettu kuten haluttu.

Ilmaisun ydin on melkoinen pirunnyrkki, jossa punk, metalli ja raskas kitararock limittyv�t toisiinsa. Olennainen rakentuu rosoisesta kitarasta ja huutolauletuista vokaaleista, eik� b�ndi juuri nojaa paria samplea enemp�� erikoisuuksiin. Rytmiryhm� pit�� vauhdin kiivaana, nopeiden k��nn�sten ollessa keskeinen osa kokonaisuutta. Kipale saattaa painaa sata lasissa, ottaa parit silmukat, kiepauttaa v�liosan eteen ja �kki� on ep�selv��, ett� mik� nyt olikaan se alkuper�inen ydinlanka. Leikki rakenteiden kanssa on kiikker�� hippaa, jossa Gamma Satan tuntuu vet�v�n useimmiten pidemm�n korren.

Linkit pohjoisamerikkalaiseen alternative rockiin ovat ilmeisi�, mustan ja tietysti melko vinon huumorin vaaniessa (ainakin allekirjoittaneen mielest�) alati nurkissa. Itse asiassa mieleeni nousi pitk�st�, pitk�st� aikaa New Jerseyn nerokas hc-ryhm� Mucky Pup, jonka vuoden 1989 A Boy in a Man's World -albumi pit�isi ehdottomasti nostaa klassikoksi. Pistet��n tuo mieleen, mutta palataan takaisin Gamma Satanin pariin.

Mik�li kyseess� olisi vinyylilevy, olisi supersvengaava Nuclear Waves t�ydellinen B-puolen avaaja. Biisin levoton groove saa veneen keinumaan, yksinkertaisen tehokkaan s�keist�rakenteen paaluttaessa korvasta sis��n. Simppeli� p��lt� vilkaistuna, vaan todellisuudessa jotain hivenen enemm�n. Koko levyn korkkaava Destroyer of Worlds tulee silmille ihan silkan shokkivaikutuksen nimiss�, mutta kova kohkaus ei mielest�ni saa riitt�v�sti v�litetty� tehoja. Puristus on kyll� armotonta, ehk� liiankin armotonta.

Mik�li sinkkuja pit�isi valita, olisi toisena soiva Outercast, tai hiukan System Of A Downinkin hengess� rokkaava ESAD melko korkealla listoilla. Gamma Satanin ilmaisuun ei kuulu suora melodinen kosiskelu, mutta yhdeks�n raidan paketissa on yll�tt�v�n paljon kerroksia. Monesti juuri biisien oudot kulmat ja kurvit ovat niit� paloja, jotka j��v�t koputtelemaan mieleen.

Kikkailu toimii ja meininki on kohdillaan, vaan jotenkin biisit kokonaisuuksina ylt�v�t harvemmin hienojen rakenteidensa tasolle. Ter�v�mp�� riffi-, sovitus- ja s�vellyskyn�� siis toivotaan, sek� tietysti lis�� n�in hienosti rakennettua meuhkaa.