Huiputus: Mielet�n

Omakustanne

Reilu kaksi vuotta sitten huomasin nauttivani erityisen paljon Oulun suunnilta operoivan Huiputus-orkesterin kitararockista. Nimist� voi aina v��nt��, mutta Ei kest� kiitt�� on mielest�ni nime��n laadukkaampi paketti erilaista ja silti tutun tuntuista musiikkia. Virkist�v�n energist�, melodista, r�iskyv�� ja punkahtavalla tavalla popahtavaa menoa, jossa mutkia on vaikea arvata.

Samainen vapaus leimaa my�s Mielet�n-pitk�soittoa hyv�ss� ja pahassa. Levy on intron huminoista aina J��p�iv�-ankkurin stadionrokkailuihin asti parhainta huiputusta v�h��n aikaan. Toki albumin alku ja v�kisin loppupuolelle survottu Interlude-v�liturhake saivat huutamaan kuolemaa turhille v�lipaloille, mutta t�n��n sekin on osa kokemusta ja Huiputusta.

Oikeiden kappaleiden joukkoa tarkastellessa olo on kuin liian mittavan irtokarkkihyllyn edess�. On niin paljon v�rik�st� ja houkuttelevaa herkkupalaa, mutta mitk� niist� olivatkaan suolaisia ja mitk� makeita. Huiputus on p��tt�nyt viskata samaan pussiin sattumanvaraiselta vaikuttavan joukon biisej�, joista eiv�t s�vyt ja maut lopu ainakaan kesken. Ykk�ssinkuksi viime marraskuussa nostettu Vapaus on harha rokkaa isosti ja p��st�� myllytyksen hetkitt�in irti. S�r�vallia, muhkeaa melodiaa ja weezerm�ist� koukkua � toimii.

Nokkeluus on hauska juttu, mutta kakkossinkku Kultakalan muisti/o taitaa menn� kyseisell� saralla jo liian pitk�lle, leve�ksi ja �veriksi. Viel�p� t�ysin tahallaan, jos oikein arvaan. Niin tai n�in, puoligrungeinen rypistely on sy�nyt jo puoliv�liss� ev��ns�. Samaa uuvuttavaa sanasokkelohassuttelua jatkaa Omillani, joka saa nopeasti siirtym��n seuraavaan raitaan.

Albumin alku onkin haastavimmasta p��st�, sill� kuulijalle ei juuri helppoa t�ky� anneta ja sanakasailuissa ei silti ole syrj�m�ist� oivaltavuutta, joka nostaisi ne seuraavalle tasolle. Huiputus meuhkaa ja h�lisee, mutta vain h�lisee ja meuhkaa oivallusten ja osumien puuttuessa. �rsytyskynnys kyll� ylittyy heitt�m�ll� ja kukin voi pohtia suunnillaan, ovatko reaktiot sitten rakentavia

Lis�� varjoja seinille nostaa my�hemmin soiva kolmossinkku Voiton tuot, jolla angstinen jenkkirokki kasvaa ison kertos�keens� mittaiseksi. Flirttailu raprockin kanssa toimii, etenkin kun yhtye uskaltaa painaa etunojansa aivan tappiin. N�in se kuuluisa kriittinen piste saavutetaan, joka erottaa yritt�j�t tekij�ist�. Toinen selv�sti linjasta erottuva luku on albumin kahteen osaan jakava Jalopeurat, jonka eeppisess� hengess� ja vaanivassa ��nikent�ss� kaikki asettuu varoittamatta kohdilleen.

Huiputus on iso, nopea, nokkela ja ovela yhtye, joka v�l�yttelee s�vykk��mpi�kin mahdollisuuksia jo siell� ja t��ll�. Mielet�n yritt�� olla monia asioita, kenties liiankin monia. Ideoita riitt��, oivalluksia syntyy ja osumia ropisee tietysti, mutta oliko kaikki kuultu todella otettava mukaan? Ainakin allekirjoittaneelle iski �hky jo muutamaan otteeseen kiekkoa kuunnellessa.