joku iiris: Voi ei

Humu Records / Hillotehdas

Kurjistelu ja depressiivisyys ovat suomalaisten ominta kukoistusaluetta, my�s musiikin saralla. Keskelle pandemian alkukurjuutta ilmestynyt joku iiris -debyyttialbumi esitteli eritt�in masentuneelta vaikuttavan sooloartistin, joka veti kaiken pakettiin nainen & kitara -kaavalla. Muoto toimi erityisen hyvin sinkkuformaatissa ja Hyv� tytt� on yh� kirjoissani upea saavutus, mutta albumillinen samaa depist� osoittautui hiukan liian raskaaksi kokemukseksi.

Vuonna 2026 pandemia on en�� ik�v� muisto ja my�s joku iiris on uudistunut. Toinen tuleminen tapahtuu s�hk�jenkin p��lle ymm�rt�v�n taustab�ndin kera ja vokalisti/kitaristi Iiris Tuononen on saanut kovat tekij�t ymp�rilleen. Rumpali Sini Suvanto ja bassotaiteilija Tuomas Virtanen luovat biiseihin pohjat, joille kelpaa rakentaa. Baby Born vaatii herk�sti rullaavia renkaita alleen, kun taas En syntynyt kulkemaan jolkottaa miltei kantrimaisesti pienell� talottomalla preeriallaan. Rytmiryhm� osaa soittaa eri painotuksin ja tyylein, rikkomatta kuitenkaan vokalistin suloisen flegmaattisesti luomia fasadeja.

Jalkojen laahaus pitkin tanssilattiaa on sekin herkk� laji, jossa tulee helposti ly�ty� homma pipariksi yliyritt�misell�. Traagisen vuodatuksen sijaan meno voi kuulostaa kiukustuneelta viisivuotiaalta, jolta on j��nyt p�ikk�rit v�list�. Voi ei -kappale pist�� mielest�ni t�ll� saralla asteikot uusiksi, vaikeroinnin k��ntyess� enkelim�iseksi huminaksi ja vierailevan pasuunan kruunatessa tuokion. Ah, t�t� kurjuuden upeutta, surumielisyyden mestarillisuutta. Sanalla sanoen t�ydellist�, eik� biisi kuluta pattereitaan tyhj�ksi edes viiden minuutin rajaa h�tyyttelev�ss� mitassaan.

Eik� siin� viel� kaikki, sill� yhtyeen riveist� l�ytyy my�s koskettimillaan tarinoita korostava, kehyst�v� ja ter�v�itt�v� Jukka Nousiainen. Kiipparit nousevat monesti aivan estradin etureunalle, mutta orkesterimonttuun ei kukaan horjahda vahingossa � tai tahallaan. Sinkkubiisi El�m�lt� kaiken sain pelaa j�lleen klassisen 50-luvun poprock-maailman kanssa, niin muodon, soundien kuin tekstinkin saralla. Kaikki kuitenkin ajetaan joku iiris -filtterin l�vitse ja lopputulema on suolaisempi, syvempi ja siten � ainakin omasta mielest�ni � jopa purevampi.

Albumin A-puoli on niin v�kev�� kyyti�, ett� pieni notkahdus j�lkimm�isell� puoliskolla on v�ist�m�t�n. Yhtye pyristelee kuitenkin ansiokkaasti tutkainta vastaan ja pyrkii rohkeasti l�yt�m��n soundistaan viel� viimemetreill� uusia kulmia. Parin vuoden takainen Kev�t-sinkku kuullaan ankkurina ja tuo esikoislevyn maailmaa uuteen aikaan linkitt�v� muoto on vieh�tt�v�. Rokkirypistely Pelle Hermanni saa lahkeet lepattamaan ja n�ill� pienill� lavennuksilla Voi ei nousee kohisten debyytin ohitse.

joku iiris taiteilee vaikeilla rajoilla, sill� masentuneisuus ja alakuloisuus ovat helposti upottavia pohjia. Voi ei on kuitenkin musiikillisesti riitt�v�n leikkimielinen ja tekstiens� saralla anarkistisen vallaton kokonaisuus, joka ei painu pinnan alle, ainakaan liian pitk�ksi aikaa.