Ghosts on TV: Iridescent

Soliti

Post-rockin laajoilla kentill� operoiva Ghosts on TV on l�yt�nyt kolmen vuoden syklist� sopivan rytmin pitk�soitoille. Yhtye julkaisi kolme vuotta sitten itsens� mukaan nimetyn kakkosalbumin, kiteytt�en yhden jakson kehityksest��n. Mielest�ni yhtye l�ysi tuolloin samalla omimman soundinsa, levyn tehdess� pes�eroa kuuden vuoden takaiseen I Am Not Dead, I Am 55 Today -debyyttialbumiin.

Kolmen vuoden takaiset tapahtuvat vaikuttivat monella tapaa uudelta alulta ja odotin kai jatkoa nopeammin, mutta julkaisurintamalla koitti pitk�n hiljaisuuden aika. Viime talven lopuilla ilmestyi viimein p��lle seitsenminuuttinen CCTV-sinkku, joka kaikessa pehmeydess��n ja soundikenttien lempe�ss� avaruudessa yll�tti. Mihin j�iv�t post-rockin tyrskyt ja surinakitaravallit? Albumin toinen sinkku, askeleen reippaammin poprokkaileva Amber & Gold, ei sek��n heit� julmia aaltoja niskaan, vaan keskittyy ennemminkin lep�ilem��n kultaisessa auringonpaisteessa.

N�enn�isesti hyvinkin paljon on siis muuttunut, mutta musiikin syvimm�t perusteet ovat kolmannella albumilla mielest�ni edelleen sukua aiemmille kokonaisuuksille. Soundin laveus ja syvyys ovat tallella, eiv�tk� ��nikenttien rakenteet ole suinkaan simppeleit� tai ohuita. Etenkin tarkemmalla korvalla ja pidemm�ll� ajalla uudet palikat asettuvat hiljalleen uutta aikakautta julistavan teoksen osasiksi.

Iridescent on edelt�ji��n asettuneempi, melodisempi ja kulmiltaan py�re�mpi kokonaisuus, mutta mist��n soittolistojen pop-koneesta on aivan turha puhua GoTV:n yhteydess�. Kovemmat rypistelyt ovat v�hiss�, mutta kun American Cars Everywhere In America varoittamatta iskee muutaman kovan koukun ne my�s tuntuvat. Avausraita Carry On My Wayward Son on sekin massiivinen tapaus, vaikka samaan aikaan kohottavia tuntoja twinpeaksmaisin efektein luokin.

Iridescent ei ole ihan sit� mit� odotin, mutta eip� ollut edellinenk��n levy esikoisen l�heinen sisarus, vaan ennemminkin kaukainen serkku. Nimikappale Iridescent muistuttaa kuvioiden osilla progehtavaa folkkia ja Glass Choirin raukea soundi tyytyy vain raahaamaan jalkojaan koulun tanssiaisten hitaana loppuillan numerona, kun ilmapallot ovat aikaa sitten laskeutuneet lattialle ja suurin osa sakista on jo poistunut juhlatiloista. Hetkeen jolloin saattaa varoittamatta tapahtua jotain taianomaista, kunhan vain ymm�rt�� rauhan arvon ja todella kuuntelee.

Sinne GoTV j�� t�ll� er�� keinumaan, vaan tuskin l�yd�mme yhtyett� samaisesta paikasta en�� seuraavan albumin aikaan.