JJ Nybergh & The Bluesradiators: Blue White Yellow

Riffids

JJ Nybergh & The Bluesradiators julkaisee vasta debyyttialbuminsa, mutta tamperelaistuneen trubaduurin ja lauluntekij�n ymp�rille kasvanut orkesteri osaa kyll� asiansa. Aika tarkkaan viisi vuotta sitten Trouble No More / Hitblues -tuplasinkun tiimoilta Desibeli.netiss� esill� ollut yhtye lupaili tuolloin seuraavaksi EP-levy�. Puoli vuosikymment� on pitk� aika odottaa jatkoa, mutta pitkittyneen aikataulun palkitsee EP:n sijaan t�ysimittainen pitk�soitto.

Ensimm�inen stetsonin nosto irtoaa siit�, ett� jokainen kiekon yhdest�toista raidasta on merkitty b�ndin nimiin. Toki bluesin, bluesrockin, astetta kantrihtavamman kaman sek� satunnaisten roots-pyr�ysten j�ljet ovat helposti johdettavissa historiaan, vaan mit� sitten? Lawnmower Blues rullaa eteenp�in ikuisella bluesmoottorilla, johon voi aina luottaa ja joka saa ainakin allekirjoittaneen suupieliin hyv�ntahtoista hymynkaltaista. Rapsakammin irrotteleva avausraita Good Morning Blues nostaa bluesrockin h�nt��, vaikka soitto kurissa pidet��nkin. Nyt ei revit�, nyt nautitaan ja nojaillaan edelleen taaksep�in.

A-puolen lyhin veto on westernimp�� suuntaa edustava True Style, enk� oikein osaa nousta hepan selk��n, mutta ymm�rr�n biisin roolin pitk�soiton mittaisella kokonaisuudella. Vaihtelun piikkiin taitaa menn� my�s freukkarimainen Puupenni, jolla poloinen kertojaparka v�istelee ulosottomiehen kanssa rupattelua. Albumin ainoa suomeksi esitetty numero on ainakin �jotain muuta�.

Kokonaisuutta selvemmin vahvistavia lukuja ovat kirjoissani suorastaan elokuvamaiseksi �ityv� Blues Tango, sek� ronskisti rokkaava Hitblues, joka uusissa kansissa kirjoitetaan muotoon Hit Blues. Eik� vain otsikkoa ole viilattu, sill� nyt r�yh�is� ralli on linjakkaammin blues. Kyse on pienist� siirroista soundissa, joiden summa kuitenkin karttuu kummasti.

Blue White Yellow, sininen, valkoinen ja keltainen. Ne ovat mm. Bosnia ja Hertsegovinan v�rit, mutta b�ndin blues kumpuaa angloamerikkalaisen maailman perinteist� ja osaa tuoda mukavasti kulmia tuttuihin kaavoihin. Ei t�m� bluesin historiankirjoja uusiksi pist�, mutta kaikkine �pakollisine kuvioineenkin� kyseess� on toimiva albumi. Ja viel� t�ysin omista biiseist� haluan yh� korostaa, joten stetsonia p��st� toisenkin kerran JJ Nybergh & The Bluesradiatorsin suuntaan.