Krypta: Unen oma

Svart Records

Krypta on askarruttava tapaus suomenkielisen rockin maailmassa. B�ndin musiikissa iskelm�lliset elementit astuvat selv�sti esille, kun taas lyriikoissa k�sitell��n mm. perinteisemm�ksi ymm�rrettyj� kauhuelementtej�, mystiikkaa sek� el�m�n moninaista armottomuutta. Kielikuvasto heijastelee rakkautta niin 70- kuin jopa 60-lukujen sanoitusmaailmaa kohtaan.

Eik� siin� viel� mit��n, sill� klassinen Goottilainen kauhu vedet��n usein tappiinsa ja niin asetelmia, nimi� kuin tarinoita hamutaan pitk�lt� historiasta. N�in syntyy mysteerej� t�ynn� oleva sekoite, jossa suomenkieliset lyriikat ja iskelm�lliset mahtikappaleet taklaavat toisesta suunnasta. Krypta on retroa ja vintagea, mutta my�s jo kadonnutta tanssilavojen Suomea ja SF-filmien mustavalkoisuutta.

Tiesin toki jo ennest��n, ett� jotain Kasevasta Baddingiin osoittavaa olisi luvassa, sill� vajaan vuoden takainen Lasipalatsi EP pisti hard rockin murikat kierim��n pitkin kansallisromanttisia j�rvimaisemia. Viime jouluksi markkinoille ehtinyt ykk�ssinkku Muuttuva labyrintti pelaa kasarisella muodolla ja melodiakululla, josta kehdataan puristaa kaikki tehot irti. Cembaloissa ei ole s��stelty, eik� draamassa tingitty, kun nopea kipale tempaa kuulijan hevosk�rryihins�.

Tuotakin jyrkemp��n etunojaan uskaltautuu uusin sinkku Oi, Pandora!, joka on saatesanoja my�t�ill�kseni lohtulaulu maailman vitsauksillaan muuntaneelle myyttiselle hahmolle. Eih�n tuollaista voi laulaa suorin selin uskottelin itselleni ensikuuntelulla, mutta niin vain kipale on k��ntynyt valioluokan voimaballadiksi. Krypta ei tuputa vastauksia, vaan ennemminkin tyrkkii kuulijan mielikuvitusta ja pyyt�� t�t� l�htem��n ajatusten piirileikkiin mukaan.

Sadut ovat ihmisten tapoja k�sitell� pelkojaan, joten kuinka tulkita N�kym�t�n liikuttaja -raidan? Damokleen miekka heiluu yll�, avaruuden ��rett�myydet, kaiken alku ja loppu. Runoilija voi kuulla rivej�, astrofyysikko kaavoja. Mik� on todellista ja mik� harhaa?

Krypta on luonut j�nn�n kaavan, mutta luottaa mielest�ni nyt liiaksi omaan nokkeluuteensa ja samalla t�rkein asia on osin j��nyt sivuun. Melodioissa on toki ter�� ja riffeiss� parhaimmillaan voimaa, vaan jotenkin lopputulos kuulostaa rahdun liikaa pastissien kokoelmalta. Unen oma -albumia kelpaakin tulkita sanojen saralta, mutta musiikillisesti kaiken usvan ja peilien takaa ei paljastu viel� mit��n kovinkaan unohtumatonta. Iskelm�rock kyll� toimii, mutta viikatemaisiin sf��reihin on edelleen matkaa.