Mark Lanegan Band : Here Comes That Weird Chill - Methamphetamine Blues, Extras & Oddities

Beggars Banquet

Leena Lehtisen jokavuotinen joululahjatoive Mark Lanegan bändeineen yllättää tällä kahdeksan biisin minilevyllä. Ei sillä, etteikö laatua olisi osannut odottaa, mutta lopputulos on odotettua mahtavampi ja äärettömän tummasävyinen. Alun perin tästä levystä piti tulla single tulevalta Bubblegum -albumilta, mutta levy venähtikin kahdeksan biisin ep-levyksi. Mistään jämämateriaalista ei tosiaankaan ole kyse, vaan levy on tunnelmaltaan ehjä kokonaisuus. Yhtään täytebiisiä ei levyllä ole, ja jopa Captain Beefheart -coveri Clear Spot sulautuu joukkoon huomaamatta.

Mark Lanegan on entinen Screaming Treesin laulaja ja on julkaissut jo useita soololevyjä. Hän oli myös Queens Of The Stone Agen solistina upealla toissavuotisella Songs For The Deaf -levyllä ja sitä seuranneella loputtomalla kiertueella. Johtuneekohan levyn huumehuuruinen alaotsikko juuri tuosta QOTSA-jäsenyydestä vai Desert Sessions -sekoiluista? Oli (poltto)aineet sitten mitkä tahansa, mutta jos materiaalin taso pysyy jatkossakin näin korkealla, niin ei voi muuta kuin onnitella oikeasta lääkityksestä.

Nimensä mukaisesti kyse on bändilevystä, ja mikä bändi onkaan kasassa! Levyllä soittava yhtye ei ole ihan mikä tahansa poppoo, vaan aikamoinen aavikkosessioiden all-stars -kokoonpano. Albumilla soittavat ennen välirikkoaan QOTSA:sta tutut visionäärit Nick Oliveri ja Joshua Homme, joista jälkimmäinen soittelee nykyään Eagles Of Death Metalin riveissä. Myös edesmenneen loistavan Afghan Whigsin ja nykyisen loistavan Twilight Singersin loistava Greg Dulli ja liian vähälle huomiolle Suomessa jääneen vinksahtaneen popin mestariyhtye Weenin Dean Ween kuuluvat Laneganin upeaan bändiin. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu vielä Eleven Alson Alain Johannes ja Masters Of Realityn Chris Goss. Mikä parasta, bändi kuulostaa yhdessä erittäin hyvältä, eikä miltään puolivillaiselta projektikokoonpanolta, ja Mark Lanegan laulaa niin hyvin kuin odottaa saattaa. Miehellä on ääni, joka saa ihokarvat hereille.

Levy on kauttaaltaan hyvin synkkää tunnelmointia ja hitaahkoa rokkausta hiukan Nick Caven pahojen siementen malliin. Onneksi levy ei ole yhtään pidempi, vaan nyt se on juuri oikean mittainen. Pidempänä annoksena se olisi saattanut olla liian raskasta kuunneltavaa, mutta tällaisenaan se toimii erittäin hyvin. Levy ei sovi taustamusiikiksi, vaan vaatii aktiivista kuuntelua, koska biiseissä tapahtuu taustalla koko ajan jotakin, mikä muuten jäisi huomaamatta. Kuunteleminen palkitaan loistavilla sovituksilla. Suosittelen tätä ihmisille, joille Nick Cave & The Bad Seeds, Afghan Whigs ja Twilight Singers edustavat parhautta sekä niille, jotka toivovat Mark Lanegania joululahjaksi. Erittäin sielukasta musiikkia.