Kuusumun Profeetta: Atelofobialainen maalaus

Ektro Records

En olisi uskonut t�m�n p�iv�n en�� koittavan, mutta niin vain Kuusumun Profeetta on kasannut uuden pitk�soiton. N�in j�lkik�teen on tietysti jo helpompaa huomata, kuinka loppuvuodesta 2012 ilmestynyt Huutoja hiljaisesta huoneesta sulki monella tapaa pitki� kaaria ja linjoja. Seesteisempi ja melodisempi progerock muistutti tuolloin muodoillaan ensimm�isen suomenkielisen pitk�soiton, klassikoksi katsottavan Kukin kaappia sel�ss��n kantaa -levyn maailmaa. Mik� lie perimm�isen� syyn�, mutta Kuusumun Profeetta tuntui sittemmin vain hiipuvan hiljaisuuteen, j�senten tehdess� tahoillaan muita asioita.

14 vuoden j�lkeen Atelofobialainen maalaus ei j�risyt� b�ndin maailmaa, vaan jatkaa yll�tt�v�nkin sopuisasti tuttujen elementtien, ratkaisujen ja reittien k�ytt��. Toki kipaleiden marginaaleihin on sovitettu kaikenlaista l�ydett�v��, mutta fokus pysyy aina kulloisessakin numerossa ja sen yksil�llisiss� asioissa. Yhtye kuulostaa erehtym�tt�m�sti vanhemmalta ja seestyneemm�lt� itselt��n, eik� kummallisia sohaisuja sivusuuntiin t�ll� er�� koeta. Aluksi pidin selke�mp�� linjakkuutta siunauksena, sittemmin en ole ollut en�� niink��n varma vakauttavista voimista.

Yli puolet kipaleista venyy n�pp�r�sti viiden minuutin tuolle puolen ja viimeisen kahden raidan kohdalla tyytyv�iselt� vaikuttava b�ndi antaa kappaleidensa pursien uida hivenen syvempiinkin vesiin. Kapakkapiano k��ntyilee itsens� ymp�rill� k�yt�nn�llisen ovelasti, tekem�tt� koukeroistaan silti sen suurempaa numeroa. Samalla koetaan albumin rock�n�roll maksimi, joka sek��n ei pist� joukosta liiaksi esiin, ollen vain osa laajempaa kokemusta.

Useimmiten progerock saa soida seesteisemmin, koukeroisesti ja tuiki t�rkeit� yksityiskohtia kuin vahingossa satunnaisen kuulijan tielle tiputellen. Kaikki on tietysti tarkoin pohdittua ja punnittua, mutta b�ndi osaa yh� luoda positiivisen v�litt�myyden tunteita. Monet kipaleet tuoksahtavat miellytt�v�sti folkilta ja silti s�hk� r�tisee siin� m��rin, ett� nuokunnalta v�ltyt��n. Sinkuksi nostettu Usko joka sanaa flirttailee 70-luvun svengisoundien kanssa aikansa, mutta jo k�denulottuvilla oleva Young Americans -taso j�� lopulta haaveeksi. Polveilevalla alullaan lupaileva Termodynamiikan lait kulkee hieman samoilla linjoilla, kuiskien mahdollisuuksia ja viitteit�.

Mika R�tt� on vokalistina sanalla sanoen maaginen, vaikka taiturin maneerit eiv�t en�� pamahtele niin kumeasti laitoihin kuin aiemmin. Asettuminen on levy� m��rittelev� termi, mutta jokin tuntuu kuitenkin j��v�n kerran toisensa j�lkeen my�s aavistuksen vajaaksi. Ei mitenk��n katastrofaalisella tavalla, usein tuskin edes huomattavalla tasolla, mutta silti. Ep�ilys kalvaa mielt�: onko t�m� tosiaan parasta, jota yhtye pystyy vuonna 2026 tarjoamaan?

Atelofobialainen maalaus on ansiokas albumi, jonka kaikkea voimaa olen tuskin pystynyt t�t� kirjoitettaessa viel� kartoittamaan. Se ei kuitenkaan ravistele ja koettele minua, kuten 00-luvun hurjat saavutukset. Osa h�iri�ist� on taatusti vastaanottavassa p��ss�, mutta Kuusumun Profeetan pit�isi kirjoissani olla reilusti �ihan hyvien levyjen� yl�puolella.