Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 52 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Laakso : Aussie Girl
Arvioija: Marko Ylitalo
Arvio:

Adrian Recordings

Laakson kuuden biisin ep-levyn nimiraita löytyy yhtyeen vastikään Suomessakin julkaistulta kokopitkältä I Miss You, I'm Pregnant. Tämän Tornionjokilaaksosta ponnistavan ruotsalaisyhtyeen debyyttialbumi on saanut osakseen ylistäviä kehuja. Ep-levyn perusteella voin todeta, että eipä ole suotta näitäkään ruotsalaisia indiepoppareita kehuttu.

Laaksoon kuuluu neljä jäsentä, ja soitinarsenaalista löytyy perinteisten rokkisoitinten lisäksi muun muassa trumpetti, hanuri, pasuuna ja perkussiot. Yhtymäkohtia on vedetty niin kotimaiseen 22-Pistepirkkoon kuin edesmenneeseen Pavementiinkin. Pitkäsoitollaan yhtye osoitti kunnioitustaan myös Nick Draken suuntaan. Kaukana ei myöskään ole kotimainen mainio The Rollstons tai länsinaapurin Moneybrother.

Levyn ensimmäisenä kuultava nimiraita tuo mieleen Caesars Palacen ja monet muut ruotsalaiset poppaajaat. Toisena soiva Truck Driver on hieman hitaampi ja kaihoisampi kappale. Biisi, jossa mainitaan Judas Priest ja kantria rakastava rekkakuski ei voi olla huono. Tai voi, mutta sitä Truck Driver ei ole. Sunday Night helähtelee kaihoisan, mutta toiveikkaan pianokuvion johdattelemana. Words Are Worst kulkee epävireisen ja säröisen kitarakuvion varassa. Biisi kuulostaa muita lo-fi-henkisemmältä, ja taitaa olla jonkin sortin mankalle livenä kotikellarissa repäisty. Good Weather, Stormy Love rokkaa muita rivakammin Moneybrotherin kulkevimpien viisujen tyyliin trumpetin puhaltaessa menoon lisää vauhtia. Viimeinen biisi The Union lopettaa levyn akustisen kitaran rämpytyksellä.

Aussie Girl on miellyttävä pikkulevy. Levyllä ei ole mitään, mitä ilman et voisi elää, mutta ei myöskään mitään, minkä ostamista katuisit. Suosittelen Laaksoon tutustumista joko tämän levyn, kokopitkän albumin tai edellisen Long Beach -ep:n avulla. Toivottavasti Laakso olisi piakkoin nähtävissä elävänä myös täälläkin päin.

Linkki: Laakso
Päivämäärä: 26.04.2004
Lukukertoja: 1460


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Laakso

Suomalaisittain nimetty ruotsalainen indiepop-yhtye.

Kotisivut: www.laakso.nu

(Päivitetty 19.02.2007)
Levyarviot:
My Gods

11.01.2006
Arvostelijana Sami Sankilampi
Aussie Girl

26.04.2004
Arvostelijana Marko Ylitalo
Sinkut – Helmikuu 2007

19.02.2007