Rento: Toinen

Omakustanne

Musiikin kuunteleminen on toisinaan valmistautumisen taitoa, jos sattuu tietämään edes jotain tulevasta musiikista. Rento-orkesterin toinen pitkäsoitto nimeltään Toinen oli helppo tapaus valmistautumisen osalta.

Kolmen pääkaupunkiseudun seuduilta operoivan laulaja/lauluntekijän yhtye summasi alkutaipaleensa sympaattisella esikoisalbumillaan, joka teki tavallisesta elämästä ja jokamiesten tarinoista ihmisen kokoisia kaunokaisia. Sama meno jatkuu myös nyt, Toinen summaa tusinan verran sinkkujulkaisuja yhteen, mutta Toinen on kaikkea muuta kuin silkka sinkkusummaus. Albumilla on mielestäni selvät kaarensa, teemansa ja suuremmat kokonaisuutensa.

Entä mitä äänet kertovat nyt? Bändisoittimetkin soivat, mutta korva poimii nopeasti seuraavat palat: haitari, banjo ja mandoliini. Toisinaan myös huuliharppu, akustinen kitara ja kolme vuorollaan keulille siirtyvää vokalistia nappaavat itselleen valokeilan, tai sen osia. Tyylilajina on edelleen rennon paineeton folkpop ja parhaimpana kuuntelupaikkana toimi testeissä kotisohva. Tästä ei rento hetki enää parane.

Ikkunasta ulos vilkaistessa mieli tahtoo helposti painua alemmas, mutta Nauti seikkailuista muistuttaa, että elämä on oikeasti mahtava matka meille kaikille. Pitää vain nähdä asiat oikeasta kulmasta, mitä tietysti Jeppe Tuomaisen, Tero Hietanevan ja Seppo Sillanpään vuoroin laulamat kappaleet yksi toisensa jälkeen tuovat esiin.

Hiukan Kasevaa muistuttava Ajan vanki tekee kaihosta kaunista ja poikkeuksellisen arvokasta. Lämpimästi omaa olohuonetta esittelevä Baariin, osaa taas kertoa haaveista toisin sanoin, erilaisin kuvin. Osaisinko istahtaa filosofoimaan hittibiisin kaavan vaikeutta, sillä kullan vuoleminen melodioilla on niin kovin haastavaa. Kaikissa näissä pähkäillään ja pohditaan, mutta lasi pöydällä on aina vähintäänkin puolitäysi.

Trion albumi on hienosyinen, ja laulustemmat sekä harmoniat tekevät siitä rakentavalla tavalla 70-lukulaisen. Folkin akustista henkeä vahvistetaan joskus sähköisellä bassolla ja kitaralla, toisinaan koskettimillakin, mutta kaikki on mielestäni tasapainossa. Ja kuullaanpa levyllä jopa tinapilliä, selloa ja saksofonia, jotka jokainen tuovat tuokioihinsa erilaisia sävyjä. Rentoa menoa.