Julkaistu: 23.04.2004
Arvostelija: Mika Roth
Karmageddon
Håvard Ellefsenilla, joka näinä päivinä tunnetaan huomattavasti paremmin nimellä Mortiis, ei ole tätä levyä tehdessä ollut nähtävästi sitten tippaakaan hauskaa. Alkujaan vuonna 1994 julkaistu Selvmord kuulostaa juuri siltä mitä se onkin, eli nopeasti kasaan kyhätyltä tekeleeltä jota ei ole liiemmin rakastettu tai suunniteltu etukäteen. Ainoa syy miksi tämä riena on kaivettu arkistoista esiin lienee Mortiisin tänä vuonna (?) julkaistava seuraava pitkäsoitto. Levyllä on kaiken kaikkiaan neljä sävellystä ja yhteismittaa hieman reilu 40 minuuttia. Vokalisointia löytyy ainoastaan aloitusraidalta, ja sieltäkin vain taustapuheen muodossa. Ainoana soittimena studio-pikavisiitillä on tainnut toimia parilla sadalla kruunulla paikallisesta supermarketista hankittu kosketinsoitinsetti, josta on sitten kiireessä yritetty löytää mitä synkempiä soundeja - siinä kuitenkaan juuri onnistumatta.
Ensimmäisenä soiva nimikkokappale Selvmord osoittautuu masentavan teräväksi kuvaksi koko levystä. Harvat hyvät ideat kyhnytetään hitaaaaasti ja rauhallisesti puhki, eikä leikaten vaihtuvilla teemoilla tunnu olevan mitään yhteyttä keskenään. Viimesten kolmen minuutin aikana silmille hyppäävät, viiden jenin Japani-vaikutteet ovat tosin jo korniudessaan oikeastaan huvittavia. Alkuraidan 18 minuutin möhkäleestä olisikin voinut huoletta viskata menemään yli puolet ja lopuista aineksista kasata vaikka kolme yhtenäisempää ja laadukkaampaa kipaletta. Loput sävellykset jatkavat samoilla kiskoilla, pystymättä missään vaiheessa irroittamaan kuulijaa puuduttavasta tyhjyydestä. Levyn kansissa muistetaan mainita että teos on kyhätty vajaassa kahdessa päivässä, no se ei muuta sitä ikävää tosiasiaa että lätty on täysin p**ka. Mikäli studiossa oltaisiin viivytty edes hieman kauemmin olisi tästä saattanut kehkeytyä täysipainoista industrial-gootti-ambient tyyppistä tavaraa, nyt kyseisessä tyylisessä ehdottomasti tarvittava ’paino’, vaara ja uhkaavuus loistavat poissaolollaan lopputuloksen jäädessä aneemisen ohueksi.
En epäile etteikö herra Ellefsen olisi kokenut aitoa luomisen tuskaa tätä luodessaan/miettiessään, aika ei vain ollut vielä miehelle kypsä. Tämän levyn musiikkia ei voi verrata millään tasolla Mortiisin myöhempään tuotantoon, minkä tahansa yhtyeen/nimen alla. Suositeltavissa ainoastaan hardcorefaneille tai alan suurkeräilijöille, ja heillekin vain kuriositeettina.
