Torsomuseo: Torsoversumi

Propellilevyt

Sanotaan että sähkökitara on jokaisen rokkibändin sielu. Ehkä näin onkin useimmissa tapauksissa, mutta Torsoversumi on toisenlainen paikka. Siellä noiseista pörinää, kolinaa ja meuhkaa luodaan rummuilla, bassolla ja lauluksikin laskettavalla ihmisääntelyllä. Groove on kovasti pinnassa ja bassossa tuhdisti fuzz-soundia, vaan mihin raketin löpö riittää? No, riittihän se vallan mainiosti viisi vuotta sitten ilmestyneellä Mutantti EP:llä, joten tungetaan pää rohkeasti soundilliseen betonimyllyyn ja kytketään virrat päälle.

Soundien tarkoituksellinen rosous ja viimeistään kummallisiksi fantasia/sci-fi/kauhutarinoiksi paljastuvat lyriikat ovat taatusti liian korkeita kynnyksiä monelle, mutta eihän Torsomuseo linnan kutsuille olekaan keikkaa hamuamassa. Ensimmäisenä sinkkuna jo jouluksi 2023 markkinoille kerennyt Face/Off nykii hiukan metallisemmin, viitaten John Travoltan ja Nicolas Cagen tähdittämään toimintaleffaan. Keväällä 2024 ilmestynyt Sata Draculaa on taas garageisempi, surffaavampi ja hilpeämpi tarina, jossa auto leviää yöajelulla ihan väärään paikkaan.

Länsimaisen pop-kulttuurin perusjutut ovat tiukasti hallussa ja niistä on punottu viihdyttävästi rokkaava paketti. Soitto on napakkaa ja tekstit ovat useimmiten humoristisesti sävyttyneitä, mutta mistään suorasta huumorimusasta tässä ei ole kyse. Ironiaa ja sarkasmia viljellään härskisti, eikä kaikkien pistojen todellista luonnetta taida tietää kuin tekijät itse. Jos/kun tämän hyväksyy, voi kuitenkin istua alas, sulkea ikkunat, jättää turvavyöt kiinnittämättä ja sytyttää tupakat. Matka mielikuvituksen huvipuistokiertueelle ruotsalaisvalmisteilla Saab-henkilöautolla voi alkaa.

Ihmisten taruista ja uskomuksista esiin ryömivät kauhut ovat yksi juttu, mutta nyt kaikki nostetaan seuraavalle tasolle ja pelataan totaaliseen loppuun asti. Trio tekee kaiken vakavalla naamalla, mutta hitonmoiset sivuvirneet suupielissä. Riivattu on K18-kamaa ja supersvengaava Hämähäkkejä syövä koira pamauttaa kunnarin. Välillä jätetään jopa planeettamme taa, kun videobiisiksikin nostettu Eksoplaneetta kutsuu, eikä soiton notkeutta voi kyllin ylistää.

Rummut ja basso iskevät kuin Kiinan parhaimmat Kung Fu -leffat 70-luvulta. Heittotähti voi olla peräkammarin mammanpojan avautumis-/fantasiatarina, mutta Torsomuseo pystyy pilkkomaan näteiksi rokkikuutioiksi tragikoomisempiakin osasia. Omistamisen autuudesta avoimemmin puhuva Asko Häs on kenties levyn perinteisin rock’n’roll -omenapiiras, jonka angloamerikkalainen aromi täydentää kotoisen noiselanttulaatikon makua.

Ei tätä läheskään kaikille voi suositella, mutta ainakin Torsoversumi on persoonallinen trippi kuun pimeässä hohtavalle puolelle.