Aleksi Kii: Varjokuvia

Omakustanne

Niinh�n se on, ett� vasta kun jokin vanha kuolee, jokin uusi voi todella synty� ja el��. Aleksi Kii on debyyttialbuminsa julkaiseva kotimainen artisti, jolta l�ytyy v�hint��nkin riitt�miin musiikillista historiaa. B�ndeiss� on soitettu ja toisten julkaisuilla vierailtu, eik� mik��n yksi tietty genre ole sitonut tekij�n k�si� menneisyydess�, saati sitten nykyisyydess�. Aleksi Kii yhdist�� suomirockin ja ys�rin angstisen kitarasurinan soundiksi, jossa tilaa l�ytyy niin grungelle, postpunkille kuin popimmallekin indierockille.

Varjokuvia on siis esikoisalbumi, mutta tavallaan samaan aikaan jo nelj�s soolokiekko, sill� Aleksi Kii esiintyi ja julkaisi musiikkia aiemmin PA Kiiskil� -nimell�. Tuon otsikon alla reilu vuosi sitten ilmestynyt PA Kiiskil� � LIVE -albumi summasi tekij�n matkaa siihen asti, ollen todellinen kohtalon sarana n�in j�lkik�teen tarkasteltuna. PA Kiiskil� on nyt historiaa ja Aleksi Kii t�t� p�iv��, vaan kuinka asiat ovat lopulta muuttuneet?

Varjokuvia on kirjaimellisesti enemm�n varjojen puolelta kumpuavien tarinoiden joukko. Se luotaa syd�nten syvimpi� sopukoita nojaten kitararockin voimaan ja suoruuden suomaan v�litt�myyteen, jota ei kuitenkaan tule sotkea yksinkertaistettuihin muotoihin. Aleksi Kii ei tao sanomiaan suorina rautanauloina, vaan niist� ty�stettyin� askarruttavina teoksina. Seassa on raskaita elementtej�, mutta my�s herkkyytt�, pehmeytt�, jopa kauneutta. Aleksi Kii voi menn� pidemm�lle kuin edelt�j�ns�, tehd� suurempaa ja pienemp��.

Uudelleensyntym�n suoma vapaus on tuottanut kummia hedelmi� ja etenkin alkuun Varjokuvia-albumi vaikuttaa jopa liiankin levottomalta tunteiden nipulta. Laulu jota kukaan ei laula velloo runsaana kitararockina, melodian rauhoittaessa pinnat ja sanojen pist�ess� hiljaisuuteen reiki��n. Lyriikoissa on voimaa ja kun pianoballadina kulkeva Varjo levitt�� korttinsa p�yd�lle, on syd�nt� haastavaa hiljent��. Springsteen ja Dave Lindholm voivat soida jossain taustalla, vaan mit� siit�, sill� t�m� on Aleksi Kiin n�kemys.

Sinkuksi nostettu Avain on r�misev�sti iskev�mpi ja tekstill��n kaiken peliin pist�v� k�denojennus, jonka suoruus hiljent��. Taas ollaan tunteista aidoimpien, peittelem�tt�mimpien ja perustavanlaatuisimpien ��rell�. Ne ovat kaikissa meiss�, vaikka emme usein ehk� osaakaan ilmaista itse�mme riitt�v�n selke�sti. Onneksi on Aleksi Kii, joka voi puhua puolestamme, huutaa sijastamme ja heiluttaa k�si��n silloin, kun olemme itse unohtaneet ne syv�lle taskuihin.

Albumin massiivinen grungepurkaus Sun ainoo yst�v� tuntuu olevan saman suoruuden pime� puoli, s�hk�kitarasoundien vinkuessa ja yst�vyyden kirjaimellisesti raahautuessa melankolisten muurien ylitse. R�yh�linjan aktiivisempaa laitaa edustaa puolestaan albumin r�v�k�sti avaava ykk�ssinkku Paranirvana, joka toimii samalla uuden ajan ohjelmajulistuksena. Nyt menn��n karmit kaulassa ja aamuun asti, hetkess� el�mist� ja ainoaa el�m�� korostaen.

Varjokuvia on sanalla sanoen vavahduttava albumi. En alkuun perustanut sen levottomasta l�iskynn�st�, mutta olen sittemmin ymm�rt�nyt reunoja ruhjovan muodon tarpeellisuuden. Tarvitaan yksinkertaisesti enemm�n, kun tunteet ovat n�in v�kevi� ja asiat n�in suoria. Tarvitaan Aleksi Kii ja albumillinen Varjokuvia.