Tomi Nordlund & Syv� Joki: Hyv�� seuraa

Soit Se Silti

Suomessa ei juuri ns. heartland rockia tunneta, mutta kitarapoprockryhm� Tomi Nordlund & Syv� Joki vaikuttaa toisinaan my�s noilla rehellisen kitararockin syd�nmailla. B�ndin soitossa retroisuus on todettu jo vuosia sitten hyveeksi, ja musiikin perinteisyys on alleviivaavan tietoista. J�ttien harteilla seist��n, vaan mist��n yksi-yhteen nostalgiapumpusta t�ss� ei silti ole kyse. Yhtye kyll� rakentaa torninsa menneiden sukupolvien, ja etenkin 70-luvun klassisen kitararockin perustoille, mutta tyystin omin murikoin ja laastein.

Jokunen vuosi sitten ilmestynyt ��net ja valot -albumi vei ryhm�n soundia kovempaan ja rokimpaan suuntaan. Sama linja jatkuu osin my�s Hyv�� seuraa -pitk�soitolla, vaikka tyyliss� otetaankin pieni askel taaksep�in � pienemp��n, melodisempaan ja s�vyis�mp��n suuntaan. Rokki on silti yh� linjoista t�rkein ja mielest�ni my�s tuottoisin, vaikka isoimmat kipaleet levylt� puuttuvatkin.

Vahvuus l�ytyy piikkien sijaan tasaisuudesta, jossa turhaa t�ytett� ei ole. Taas yksi sunnuntai ly� kelloon reilut seitsem�n ja puoli minuuttia, eik� blues ole kaukana sielusta. Kitarasoundi on silkkaa herkkua, etenkin kun j�lkimm�inen puolisko lipe�� herkullisesti Crazy Horsen ja Blue �yster Cultin mieleen tuovaan instrumentaali-irrotteluun.

Tunteet ovat halki albumin pinnassa, negatiivisimpienkin juonteiden asettuessa elon suuressa virrassa sopuisasti paikoilleen. Nyt ei h�tkyill�, vaan l�hdet��n ajalla pohtimaan ajan luonnetta: onko se ottaja, antaja, vai kenties hiukan kumpaakin. Rakkauden valot ja varjot hallitsevat my�s suuria alueita teksteist�. Onneakin on viel� p�yd�ll�, mutta osin kuultu haiskahtaa jopa erolevylt�. Tai ainakin sellaiseen valmistelevalta kokonaisuudelta, jossa rakkaus on jo menett�nyt kuumimmat hetkens�.

Kauniisti melodiansa ymp�rill� py�r�htelev� Yyteriin nojaa muistojen nostalgiaan, radiossakin soi sopivasti Crosby, Stills & Nash. Vaikka tulevaisuus on pilvinen, on juuri nyt hyv� hetki olla rannalla ja vain nauttia. Vastaavasti Avain onneen tuntuu olevan tarinan toinen puoli, jossa l�hesk��n kaikkea ei ole viel� menetetty. Iloa ja surua on tietysti monenlaista. Ei ole toista ihmist� t�rke�mp�� aarretta ja Paha h�vi�� saattaa hyvinkin olla yst�v�n muistolle omistettu tunnelmatuokio.

Kovempaa rokkivaihdetta puristeleva Kasvot ventovieraiden n�kee ajan ty�nt�v�n kertojaa puoliv�kisin kohti uutta, vaikka mieli k��ntyy edelleen kohti aina vain parempana n�ytt�ytyv�� mennytt�. Albumin avaava Maanteit� pitkin pohtii my�s ajan armottomia hampaita, nuoruuden kaipuun repiess� kitarasoolon l�hemm�s Neil Youngin maailmaa.

Aika ja ihminen, perusasioista syntyvi� tarinoita, joita ty�stet��n n�enn�isen tutuin keinoin. Hyv�� seuraa -albumi saattaa aluksi tuntua tarpeettomankin tutulta, mutta pitk�ss� testiss� kiekko on osoittautunut ensivaikutelmaa paremmaksi seuraksi.