Oh Ah Nainen: Korven silmässä

Mydog Records

Oh Ah Nainen – nimi jäi ainakin ensimmäisestä kerrasta mieleen, eikä Korven silmässä -debyyttialbumille löytänyt juuri verrokkia sisältönsäkään puolesta. Runous ja kokeellisuus, minimalistisuus ja elektronisuus – siinä muutama avainsana, jotka on lausuttava ääneen ennen syvempää purkutyötä.

Oh Ah Nainen on otsikkona yhtä myyvä, kuin kansikuva ja siinä käytetty fonttikin, mikä on tietysti osa isompaa teosta, vai onko? Nimi ja kuva voivat vinkata retroilun läsnäolosta, mutta musiikin ja sanojen saralla tarinalla on muitakin painopisteitä. Korven silmässä on osittain erittäin moderni spokenword-albumi, joka kaiken lisäksi väistää ajan hampaat ja korvamerkinnät ihailtavan liukkaasti.

Kyseessä on tanssitaiteilija Hanna Heinon ja muusikko Jari-Matti Nurmisen kokeellista musiikkia moderniin runouteen yhdistävä projekti. Olen kuullut aiemmin toki metallihengessä laulettua saksankielistä käyttöohjetta, englanniksi pidätellymmin lausuttua rynnäkkökiväärin tietopakettia yms. Kaikki on jo keksitty ainakin kertaalleen, ei sille mitään voi, mutta moisesta ei kannata lannistua. Jaffakeksi käy lopussa läpi myyntipakkauksensa tuotetiedot ja saavuttaa siirrollaan mielestäni paljon. Jaffakeksit ovat vielä hyviäkin, minkä lisäksi ymmärtääkseni keksin kulmasta kerrottu tarina avaa uusia mahdollisuuksia ja tasoja myös tietoiskulle.

Muodot ovat vapaita, vaan vielä tärkeämpää on luontitapa sanojen tuominen, kuinka taustan oletettavasti pääosin elektroniset luodut äänet pelaavat yhteen vokaalien, runouden ja lausunnan kanssa. Alkuun Heinon tietotoimistomainen ilmaisu härnäsi näennäisellä suoruudellaan sekä harmaudellaan, mutta hitaasti albumin edetessä pintoihin ilmestyy yhä enemmän ja enemmän saumoja, säröjä ja pieniä muunnoksia, jotka ovat kokonaisuuden kannalta olennaisia. Samoin taustan pulputukset, tuikutukset ja kilahtelut vaikuttavat ensin tarpeettomankin monotonisilta, mutta Korven silmässä rakentaa kokonaisuuttaan kiireettä.

Suoranaista groovea kuvaan tuova Hapanjuuri vääntää sounditaikinaa isommalla matalataajuudella, sanat ryöpsähtelevät vikkelämmin. Muuntokuitu voisi kääntyä toisissa olosuhteissa trip hopiksi, mutta ehkäpä karsittu muoto lähes kuuden minuutin pituudessaan on sittenkin oikea veto. Kenties. Hiukan samoilla linjoilla heiluvat Puut. Duo puristaa raidat kovin kapeille spektreille, jolloin syntyy kyllä hypnoottisia hetkiä, mutta samalla suljetaan monia muita väyliä ja etenemismahdollisuuksia.

Jos joku näkis rikkoo selvemmin pintaa, nousten kirjoissani albumin avainkohdaksi. Mielenkiintoista, askarruttavaa ja erilaista, jos nyt en ihan kaikkea tainnutkaan oivaltaa.