Entheomorphosis: Pyh� kuilu

Svart

On aika katsoa kuilun partaalta kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Kotimainen kokeellista avant-gardemetallia luova Entheomorphosis on julkaissut debyyttialbumin, joka on pitk��n py�rinyt k�siss�ni. Itse asiassa levy ilmestyi jo toukokuussa, jonka j�lkeen olen v�lill� sys�nnyt sen syrj��n vain palatakseni takaisin n�iden outojen ��nimassojen ��relle. Taustalta l�ytyy mm. Dark Buddha Rising, joka antanee jonkin verran osviittaa konstikkaiden ��nten maailmasta.

Esikoispitk�soitto Pyh� kuilu koostuu nelj�st� raidasta, joista viimeisin, eli I�t�n, julkaistiin kev�tp�iv�ntasauksena sinkkuna. Kyseinen plus kaksitoistaminuuttinen metallij�tti ei sen kummempia rajapintoja tarjoa, vaan seisoo kuin mustista mustin monoliitti aloillaan mit��n selitt�m�tt� ja silti/siksi mielt� ankarasti kiehtoen. J�tin ��nikentiss� soundillinen kehitys ja evoluutio on hidasta, mutta v�ist�m�t�nt�. Huminat saavat hiljalleen enemm�n ter��, kunnes hieman ennen yhdeks�n minuutin rajaa alkaa lopun metallimessu. ��net vy�ryv�t aaltoina niskaan, s�r�kitara raastaa ja huudetut muutamat sanat kruunaavat kaiken. Samalla tantereeseen ly�d��n viitat, jotka antavat jo summittaisen suunnan levyn muille raidoille.

Alle kahden minuutin mittainen Huntu on ehk� s�r�is�n sinfoninen ja elokuvamaisempi droneintro massiiviselle ankkurille, mutta samalla Entheomorphosis saa itselleen yhden t�rke�n lis�ulottuvuuden. Paukkuvampi ja murisevampi Sikin� muistuttaa eniten �normaalia kappaletta�, ainakin plus nelj�n minuutin mitassaan, mutta uhkaavia varjoja t�m�kin metallikoe tuntuu manaavan h�m�r�n pirtin seinille.

Levyn alku ja loppu ovat kuin kaksi valtaisaa ��nitornia, jotka muodostavat suurimman osan albumikokonaisuudesta. Yli 25 ja puoli minuuttia kuluukin alun ja lopun parissa. Dronen, avant-garden, doomin ja sludgen yhdistelm� ei paljoa nuoraa anna, vaan vaatii kuulijan mukaan luolaansa, tasangoilleen ja loputtomiin korpiin, mutta hypnoottisesti jauhava avausraita Alkiema saattaa osoittautua portiksi Pyh� kuilu -albumin ��rett�myyksiin. Ken tiet��, koska vain ��net voivat kertoa jokaiselle meist� yksil�lliset viestins�.

��rimm�isyys on makuasia ja Entheomorphosis vie juttunsa ��rimmilleen, mutta Vesa Ajomo, Lauri Kivel�, JP Koivisto ja Lassi M�nnikk� ovat my�s luoneet yhdess� jotain, jota ei tuosta vain pilkotakaan osiin ja kategorioida. T�m� on raakaa ��niarkkitehtuuria, brutaalia minimalismia ja ��rimmilleen viety� ehdottomuutta, joka ansaitsee huomionsa. Ratkaisinko albumin mysteerin lopulta? Tuskin, mutta en edelleenk��n osaa p��st�� siit� my�sk��n irti, mik� kertoo jo paljon � ainakin minulle.