Jarkka Rissanen & Sons of the Desert: Mixed Waste

Humu Records

Blues rockin voimaa ja kykyä muuntua ei voi kyllin korostaa, mistä Jarkka Rissanen & Sons of the Desert -combon uusin albumi on jälleen elävä todiste. Kovinkaan moni asia ei ole musiikillisesti muuttunut sitten neljän vuoden takaisen Cargo-kiekon, mutta kenttä tuntuu silti aiempaakin laveammalta. Mixed Waste on otsikkona mielestäni hivenen negatiivinen, vaan eihän nimi levyä huonommaksi saa.

Keskiössä ovat kitaristit Jarkka Rissanen ja Markus Väisänen, joiden yhteispeli on parhaimmillaan suorastaan maagista seurattavaa. Ja niitä parempia hetkiä mahtuu tälle levylle kenties vielä enemmän kuin Cargolle, tai kahdeksan vuoden takaiselle Hybrid Soul -pitkäsoitolle, joka selvimmin kurotti 60-luvun musiikkimaailmoiden suuntaan. Näin tiukassa seurassa rumpali Esa Kärki ja Ilpo Komulainen ovat hetkittäin lähinnä ’bändi’, mutta todellisuudessa nelikko tarvitsee jokaista kulmaansa onnistuakseen ja kukin soittaja on tekijä paikallaan.

Sinkkubiisi Tailwind purjehtii aurinkoisemmilla ja leppoisemmilla vesillä. Neljän minuutin ja seitsemän sekunnin mittainen rento raita on myös levyn lyhin numero, jolla puristellaan välillä rokimmin ja pelataan jopa pientä funkin palloa groove-kulmaan. Hymy huulella, selkä mukavasti taaksepäin nojaten, koska turha puristelu ei toisi kuitenkaan mitään arvokasta mukaan. Albumin avaava Clockwise on plus seitsemän minuutin mitassaan melkoinen portinvartija, joka kuljeskelee blues rockin angloamerikkalaisissa maisemissa omistajan elkein. Hitaasti rosoa tuodaan lisää peliin ja viimeiset pari minuuttia rymistellään jo kunnolla, mutta perille pääseminen ottaa aikansa.

Bluesin hitaammin virtaaville alkulähteille kauhova Troubles pelaa alemmilla ääniaalloilla, mojon kupliessa kiireettä cajun-mausteisen sopan pintaan. Louisianaan voi olla pitkä matka maantieteellisesti, vaan nuotein väli taittuu tuossa tuokiossa. Hiukan samoilla tienoin kuljeskelee myös Junction, tosin risteys avaa mahdollisuuksia myös rootsisti rokimpaan suuntaan, eikä nelikko jätä tuota saumaa käyttämättä, vaikka biisin syvin idea mielestäni onkin juurevammassa suunnassa.

Instrumentaalibändin haasteena on muuntaa riittävästi tunnelmaa ja poljentoa, jotta toisto ei pääse jäytämään lopputulosta. Mixed Waste on oiva osoitus siitä, kuinka vähänkin voi olla joskus huiman paljon. Here They Come on paperilla perusraita, mutta oikeassa ympäristössä ja tarkoin valituin soundein syliin tipahtaa timantti. Ankkuriraita Unicorn on puolestaan ainutlaatuinen svengaavassa muodossaan ja veivaavassa rungossaan, alkuun vähäisiltä vaikuttavien sivusiipien osoittautuessa voittopotin tärkeimmiksi takaajiksi.