Jori Huhtala: Basis

Flame Jazz

Basisti-säveltäjä Jori Huhtala on saanut kasaan melkoisen yhtyeen ympärilleen, jota voi huoletta kutsua kotimaisen jazzin kermaksi. Huhtala itse hallitsee kontrabasson taiat, ja kun kavereina ovat Max Zengerin alttosaksofoni, Jussi Kannasteen tenorisaksofoni, sekä Jaska Lukkarisen rumpusetti, niin taidosta tekeminen ei jää ainakaan kiikastamaan.

Basis on Huhtalan kirjoittama ja tuottama albumi, jonka miksauksen hän on tehnyt yhdessä Speedy Saarisen kanssa. Eli näkemyksen pitäisi välittyä kirkkaana, kun tekijä on saanut vaikuttaa koko matkaan alusta aina loppuun saakka. Kahdeksan raitaa ottavat aikaa vajaa kolme varttia, eikä joukossa ole kuin yksi alle neliminuuttinen kiskaisu. Tyylillisesti Huhtala on siirtynyt ajassa hiukan taaksepäin, sekä tavallaan täysin uuteen vaiheeseen. Kappaleiden rakenteet eivät niinkään suosi perinteisiä kuvioita, vaan biisit tuntuvat virtaavan eteenpäin hetkien eteen tuomissa pyörteissä.

Rohkeutta ja näkemystä edustaa etenkin sinkkuraita Second to None, joka on samalla albumin pisin raita. Päälle seitsemän ja puoli minuuttia on sinkulle harvinaista, mutta hellin käsin svengaava kummajainen ei kärsi liiaksi muodoistaan. Ei, vaikka mitään selvää päämelodiaa ei nousekaan kirkkaisiin valokeiloihin, biisin lähinnä pyörähdellessä omissa oloissaan. Nelikon soitto on vivahteikkaan sävyisää, fonit kirmaavat edessä, vaan nätisti, liikoja revittelemättä. Alla Lukkarinen ja Huhtala muodostavat oman groovensa, tekemällä yhtäältä paljon ja soundaamalla silti sopivan virtaviivaiselle.

Selvemmin melodiaansa eteen tuova The Base Is Hectic on nimensä mukaisesti hektisempi raita, jolla fonien rooli on räväkämpi ja rytmipuoli pistää nopeampaa vaihdetta päälle. Ainoa alle neliminuuttinen pala, eli hillitympi Pictorial, tuntui aluksi miltei turhalta hetkeltä, mutta albumiraitana se pohjustaa tietä No Way Out of the Loop -ankkurille. Alkuun vierastin rauhoittuvaa loppuviidennestä, joka tuntuu haipuvan vain hiljaisuuteen, mutta sittemmin kokonaisuus on kasvanut ehyeksi ja uskon ymmärtäväni Huhtalan idean levystä nimenomaan täytenä kierroksena.

Basis on erilainen jazz-levy, jolla ajalle annetaan tilaa ja kiire ei sotke kuvioita. Upeimmillaan tuokioiden hiljainen taika on mielestäni Slow Flow’n viipyilevissä nuoteissa ja Mellowcolyn raukeassa melankoliassa, jotka kumpikin kiteyttävät jotain arvokasta hetkiinsä. 44 minuuttia on paljon, vaan silti albumi tuntuu jäävän hieman kesken, tai täyttymättömäksi, osien ollessa lopputulemaansa suurempia.