Ezra Furman: Goodbye Small Head

Bella Union

Yhdysvaltalaisen rock-artisti Ezra Furmanin seitsem�s pitk�soitto sai alkunsa hyyt�v�ll� tavalla. Furman menetti tajuntansa kodissaan, p��tyi sairaalaan testeihin ja passitetuksi takaisin kotiin. Olet kunnossa, h�nelle sanottiin, mink� j�lkeen terveydentila vain heikkeni entisest��n. Ep�varmuuden ja pelkojen keskelt� kumpusi my�s vimmaista kiukkua ja kivun tuottamaa syvemp��, sielullisempaa tuskaa, joka sai lopulta musiikilliset muodot.

Furman kertoo kirjoittaneensa materiaalin henkil�kohtaisen myrskyns� sis�ll�. Tunteet iskev�t tulta, mutta lataus ei mene ylite. Furman kertoo editoineensa kappaleita vain jonkin verran, kuntoon j�lleen tultuaan. Monella kitararock-levyll� puhutaan pimeyden syvyyksiin tuijottamisesta, mutta nyt ollaan aidon asian ��rell� � ja se kuuluu.

Konfliktit, henkiset ��rirajat ja syvimm�t tunteet ovat tuottaneet aikojen saatossa loistavia albumeita ja hienoja biisej�. Puhutaan erolevyist�, kriisilevyist� ja uudempina aikoina my�s pandemia-albumeista, jotka eiv�t olisi voineet synty� muuten, kuin vain poikkeuksellisten olosuhteiden alaisina. T�m� on yksi sellainen, jonka kaksitoista raitaa ja selv�sti alle kolme varttia tempaavat kuulijan mukaan voimalla.

Kolmesta sinkusta toisena ilmestynyt Jump Out iski minuun v�litt�m�sti. Kertoja ilmaisee auton kuljettajalle haluavansa pois kyydist�, mutta kuski ei ole kuulevinaankaan ja n�in ainoa vaihtoehto on heitt�yty� pois liikkuvasta autosta. Vertauskuvahan t�m� (toivottavasti) on, mutta tilanteen ep�toivo kiipe�� p��lle tehokkaasti. Furman suorastaan huutaa, b�ndi soittaa ryskyen ja r�misten, vaan silti tilaa l�ytyy my�s jousille ja jopa hienovaraiselle sovitukselle. T�m�h�n on kuin painajaisversio Pulpin raskaasti aliarvostetusta This Is Hardcoresta.

Niin ik��n sinkkuna julkaistu Power of the Moon lienee reagointia Amerikan nykyiseen tilanteeseen, jossa yhteiskunta luisuu nopeasti kohti kaiken k�rjistymisest� syntynytt� j�rjett�myytt�. Hieman my�hemmin soiva Submission omaksuu �isen, verkkaisen, hiljaisemman ja urbaanimman soundin, mutta sama kierre jatkuu. Elektronisen pintasilauksen saanut raita toteaa hyvisten h�vi�v�n uudessa ajassa pahuuden voimille, jotka ovat kehittyneet kehittyv�ss� maailmassa pelottavalla kiihkeydell�.

B-puolella jouset jatkavat barokkipopin liepeiden heiluttelua rosoisen kitararockin taustalla, kun ironiseksi k��ntyv� Slow Burn palaa punaisella liekill��n. You Hurt Me, I Hate You menee entist� pidemm�lle samaa katua, kauneuden ja karuuden haastaessa toisiaan musiikin ja sanojen keinoin. Albumin sulkeva lainabiisi I Need The Angel on kuin ep�toivosta kummunnut parkaisu, Alex Waltonin alkuper�isen siivun k��ntyess� kitararockin alkuvoimaiseksi messuksi.

Kriisi on ainakin pahimmilta osiltaan ohitse, el�m� jatkuu, mutta Furmanin luoma Goodbye Small Head j�� merkiksi vaikeasta vaiheesta. Sek� vaikeuksien voittamisesta.