Faarao Pirttikangas & Kalloreki: Kallorekilauluja

Humu Records

Faarao Pirttikangas on ahkera ja arvaamaton musiikintekij�, jonka tapa hy�dynt�� musiikin mahdollisuuksia yll�tt�� kerran toisensa j�lkeen. Edellisen kerran Faaraolta kuultiin enemm�n musiikkia, kun kolme vuotta sitten Nubialaisten kanssa julkaistu Korpirojua-pitk�soitto n�ytti kaapin paikan. Savolainen kiero voodoobluegrass ja suoblues puraisi kuitenkin mielest�ni asteen myrkyllisemmin vuoden 2019 Syv� Sawo -albumilla. Miss� lienee syy, mutta nyt kokoonpano on mennyt uusiksi.

Tuore b�ndi Kalloreki on osittain Nubialaiset-kokoonpanosta tuttua joukkoa ja niin multi-instrumentalisti Konsta Eskelinen kuin kielisoittimet hallitseva Marko Niittym�ki ovat jo Faaraon tulissa aiemmin koeteltuja tekij�it�. Uusi avainhenkil� joukossa on multi-instrumentalisti Timo Kinnunen, joka on Pirttikankaalle tuttu Cosmo Jones Beat Machinen kautta. Lis�ksi Kinnusen CV:st� l�ytyy Cleaning Women, joten tarvittavia meriittej� riitt�� Faaraon kelkan kyydiss� viihtymiseen.

Uusi b�ndi on v�ist�m�tt� aina my�s uusi alku, jo pelk�st��n idean ja periaatteen tasolla. Levyll� hallitsee silti osin jo aiemmista tilanteista tuttu soundi, sill� eih�n Faaraota nyt pois saa Pirttikankaasta. P��linjat ovat tuttuja, mutta maustepuolella on tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Rokkenrolli raikaa Ved� kalloreki -raidalla ja Kusti Vuorisen haitari pist�� parastaan nuottiruuhkassa, joka rikkoo ns. rajoja � j�lleen kerran ja kerrassaan komeasti.

Eskelisen kyn�st� irronnut Haihatus svengaa villisti, rikkomatta kuitenkaan nopeusrajoituksia ja t�ss� uudessa bluegrassahtavassa groovefolkjuhlassa tuoreen b�ndin voima mielest�ni p��see jyr��m��n hell�n murskaavasti. ��ness� on monta soitinta, kurvejakin riitt��, mutta silti paketti on selke� ja johdonmukainen. Eik� kaiken sanomiseen mene edes nelj�� minuuttia. Instrumentaaliveto Poju mahtuu jopa kahteen minuuttiin ja edes avauksena kajahtava Korpiviidakon laki ei s�rje seini� ymp�rilt��n, vaan kaiken r�min�n ja kolistelun alla on riitt�v�n tarkoin pohdittu kaava.

Kallorekilauluja on v�rik�s levy. Jopa niin v�rik�s, ett� ensimm�isill� kuuntelukierroksilla kokonaisuus tuntui hajoavan liian isolle alalle. Matka Salasieniseuran hipihiljaa sipsutellusta sienifolkista Helvetin kattilan puoliaasialaiseen diskanttihelkkeeseen on melkoinen, mutta t�t� nyky� jo ymm�rrett�v�. Albumin sulkeva Sirkka-Aho ei oikein auennut alkuun, kun taustan konerytmi soundasi halvalta demolta ja kitaran s�r�is� tapailu vaikutti l�hinn� ajan tappamiselta.

N�in j�lkik�teen tuntuu uskomattomalta, ett� harkitsin jopa kahden t�hden pottia, kun en viel� oivaltanut edess�ni olevan teoksen kaikkia arvoja. Kallorekilauluja on sanan varsinaisessa merkityksess� kokonaisuus, joka on alun liev�n kulttuurishokin j�lkeen kuulostanut aina vain paremmalta. B�ndin soundi on j�tetty raa�aksi, kulmia ja reunoja ei ole viimeistelty, koska niit� ei ole haluttu hioa liikaa. Tai ainakaan liian n�teiksi. Manan sanat tuikkaavat n�in palleaan ilke�sti ja Tesomalle saa soutaa aikansa lampeaan edes taas, koska niin on haluttu tehd�.