Sunhillow: II

Running Moose

Folkahtavaa progerockia pyöreän melodisesti esittävä Sunhillow esittäytyi viitisen vuotta sitten Eloise Borealis -debyyttialbumillaan. 70-lukulainen leijunta sai tuolloin pohtimaan sukulaissuhteita niin 70-luvun melodisen Pink Floydin kuin aina korkeammissa sfääreissä kulkeneen Yesinkin suuntiin. Popin ja rockin murtovesissä sukeltelu sai hamuilemaan myöhempien aikojen Marillioninkin suuntaan. Esikoinen oli hurjan kunnianhimoinen ja rohkea levy, mutta ei tahtonut nimenomaan kokonaisuutena oikein asettua, kun ideoita oli ehkä liikaakin yhdelle albumille.

Kuin reaktiona edellä mainittuun, on ytimekkäästi nimetty II huomattavasti ehyempi kokonaisuus, joka rakentaa kuudesta raidasta ja melko tarkkaan puolesta tunnista vahvan esityksen. 70-luku on selvästi bändin vahvinta heijastuspintaa yhä edelleen, mutta saatekirjeessäkin mainitut space-rock sävyt ovat siirtäneet painopistettä uuteen suuntaan. Miltei täysin instrumentaalinen Meanwhile In Between Tides on jo niin avaruuspitoista paahtoa, että kraut-rock ei ole lainkaan mahdoton piste koko lentorataa hahmotettaessa. Vokalistinkin tontin hoitavan Matti Kervisen koskettimet iskevät tulta sähkökitaran kanssa, mutta revittely pysyy hillittynä, raketteja ei polteta suotta loppuun, vaan kaunokaisen annetaan myös liitää omalla painollaan.

Progeisen popin liekki saa palaa rinnalla edelleen ja The Circus And The Sea on mitä viehättävin saavutus tällä saralla. Todellinen helmi kaiken kiireen keskellä on kuitenkin heti perään soiva Circus Outro. Hauras viulu ja koskettimet rauhoittavat elon vajaaksi kolmeksi minuutiksi, minkä lisäksi kaunis tuokio jakaa albumin samalla näppärästi kahteen osaan. Tummemmin hiljaisuudesta kumpuava ankkuriraita Afternoon Tune sulkee hellin käsin matkan, mutta sitä ennen koetaan vielä jyrkempiä nousuja, sekä tietysti myös laskuja.

Sinkuksi viime loppukesästä poimittu Gonna Get Better nykii terävämmin ja rokimmin, rakenteluiden, nostatusten ja sooloilujen äityessä suorastaan villeiksi. Sunhillow’n mittareilla nyt ainakin. Melankolisempaa koukkua käyttävä avausraita The Beast From The East summaa maailman surullisemmaksi ja surullisemmaksi käyvää menoa, jossa tulevaisuus näyttää aina vain tummemmalta. Ajassa jossa kansat eivät enää luota toisiinsa ja tee yhteistyötä, lähtevät negatiiviset voimat nousuun ja kertoja pohtiikin, mitä oikeastaan edes tapahtui. Minne jäi usko niin ihmiseen kuin huomiseenkin.

II pohtii syntyjä syviä ja muistelee riveistä poistunutta Jari Loisaa, jonka muistolle toinen pitkäsoitto on omistettu. Yksi on joukosta pois, mutta yhtyeenä Sunhillow on tiivistänyt rivejään, ilmaisuaan ja soundiaan. Näin II ohittaa edeltäjänsä kaikilla merkittävillä mittareilla ja bändin tulevaisuus näyttää kaikkea muuta kuin uhkaavalta.