Avaruuskalsarit: Melunkolina

Omakustanne / Presence Records

Seuraavaksi jätämme rakkaan kivimurikkamme taakse ja siirrymme avaruuden puolelle, iättömien tähtitarhojen ja planetaaristen sumujen keskelle. Siellä meitä vastaan leijuvat Avaruuskalsarit, suomen kielestä itselleen universaalin kommunikointiväylän löytänyt yhtye/projekti/ilmiö. Suhisevaa lofi-scifi-synailua albumillisen luonut kosmisen kohinan pioneerijoukko ei juuri tekojaan selittele, selväkielisesti nyt ainakaan, mutta kollektiivin värkeistä on irronnut innoittavia äänisädenippuja.

Scifiä on tietysti monenmoista, mutta ajatusten ja filosofioiden saralla siirrymme ainakin alkuperäisen Star Trekin sektorille. Kulissit saattavat olla toisinaan styroksia muistuttavia, mutta aiheissa yritetään käsitellä hankaliakin asioita – tulkintani mukaan. Selväksi käy myös tekijöiden rakkaus 70-luvun progerockia kohtaan, vaikka aika onkin suhteellinen määre tähtireen kyydissä. Rockimpi rakettirallaus ohittaa useimmiten kuusarisen luotailun, mutta yhtye pitää itsellään nokkelan sivukulman ja on kaikkea muuta kuin simppeli rokkibändi kolmisointuvaiheineen.

Eli tavallaan tuttua, vaan silti erilaista. Kolisevampaa ja kasarisempaa kiskomista edustava Haukkapää / Unia uusista aluista voisi toisella menovedellä varustettuna olla klassista rockia isolla kokoonpanolla soittelevan orkesterin helmi. Melodisuus on kohdillaan, koskettimet tuovat arvokkuutta ja vaikka soundia ajetaan säröiselle ruvelle, pitää melodia sitkeästi pintansa. Tämä kaava toistuu eri tavoin pitkin levyä, aikahan on harhaa. Aika-avaruus kyllä taipuu Einstein-Rosenin sillan avulla, jolloin aasi jos toinenkin pystyy ylittämään rajoista viimeisen.

Nostalgia on Damokleen miekka, joka saa Viimeiset avaruustiikerit loikkimaan polaroidväreissään ketterästi kasarin synamattojen pehmustaessa seinustat. Ei nyt ihan Major Tomin seikkailuja, mutta ollaan sentään matkalla kohti kaukaisia komeettapilviä. Ajatus kuin pamaus luistattaa kytkintä, ottaen sivuliukumisen puolitosissaan, enkä osaa olla huvittumatta bändin kohkauksesta.

Levyltä löytyy kovempikin puoli ja Lokaatio irrelevantti melskaa postpunkisti, kuin rahtitilaan teljetty Alien. Klonksuva basso ja useampi säröharso tekevät äänideflektoreista turhia, mutta asteroidisadetta muistuttava ryske on isommassa kuvassa vain yksi hetki lisää. Foliosta askarrellut kypärän antennit saattavat myös lässähtää, kun Planeettaa panettaa, ihan kuin Sielun Veljet olisi päätynyt metallisilppuriin avaruuspiraattien punkkibändin kanssa.

Ironian ja sarkasmin pitoisuuksia on mahdotonta edes arvailla, kun paletti on (tahallisen?) lofi ja teksteissä väistellään suoria linjoja. Äänten verkot kuitenkin toimivat, melodiat siirtyvät gammapurkausten tavoin uusille tasoille ja levy etenee. Melunkolina on tavallaan jopa ehyt albumi, vaikka kierteishaarojen sivut kauas keskustasta karkaavatkin.

Kiitokset vielä hienosta siniselle A5-paperille tulostetusta vihkosesta, jossa lyriikoiden lisäksi on myös muuta ajateltavaa. Kuvateksti ”Kasettidekillä fasismia ja ankeutusta vastaan” on nerokasta T-paita materiaalia.