Mean Silver Machine: No Way Out

Puuma Records

Mean Silver Machine on vuonna 2016 perustettu rockyhtye, joka toimi alkujaan Silver Bullets -nimellä. Mean Silver Machinen Mean Machine EP tuli vajaa vuosi sitten vastaan pienjulkaisujen koosteessa ja nyt panoksia on korotettu pitkäsoitoksi asti.

Kehuin jo EP:n tiimoilta bändin kykyä yhdistää persoonallisella tavalla Thin Lizzyn menevyys Hurriganesin jyrään, eikä juoni ole muuttunut miksikään. Pikkukiekon kaikki neljää raitaa ovat mahtuneet mukaan 13 siivun ja reilun kolmen vartin mittaiseen rock’n’roll show’hun, jossa perinteisyys on hyve ja klassisuus tavoiteltu ominaisuus. Ydinkysymys kuuluukin: miten vanhasta saadaan työstettyä riittävän raikasta uutta?

Albumin alkuun ladatut sinkut ovat kelpo iskuja, mutta veret punnitaan todella vasta kolmantena kuultavalla nimibiisillä. No Way Out on juureva bluesrock-kaunokainen, jossa ydinbändi soittaa groovella ja Pekka Lahden huuliharppu tipauttaa kirsikan kakun päälle. Vahvistuksia käyttää onnistuneesti myös Another Living -slovari, jossa kuullaan Mount Maryn kultakurkun Maria Hännisen sanattomat taustalaulut Perdez Lunkkaa tukemassa. Eihän näissä siivuissa paljoa uutta ole, mutta taika onkin siinä, miten tutut palat osuvat onnistuneesti kohdilleen ja kaikki asettuu kuten pitääkin.

Terävämpää kulmaa kehään viskaa Hard Woman Rock’n’roll, jossa pyhää Led Zeppeliniä kierrätetään tyylillä ja laatikosta kaivetaan esiin vain lisää vääntöä. Ykkösketjuun kuuluu myös Cisse Häkkiselle omistettu Big C, joka saa kunnian avata koko albumin. Pinnat Hepa Halmeen saksofonille, joka muistuttaa ison piipun asemasta rock’n’rollin historiasta, sekä tietysti juureville koskettimille.

Muoto on musiikissa tärkeä, mutta sisältö on vielä tärkeämpää. Näiden biisien muodot ovat lukemattomista yhteyksistä tuttuja, vaan sieluissa roihuava palo nostaa summan osiaan suuremmaksi. No Way Out antaakin mielestäni riittävän monta A-luokan numeroa nareskeltavaksi, eikä suoria täyteraitoja nouse esiin, jos nyt parissa kohdin rima ehkä aavistuksen verran notkahtaa.

Alkuvoimainen rock’n’roll soi angloamerikkalaisen perinnön tarkoin viivoittamilla teillä, mutta Mean Silver Machine osaa kääntää riittävissä määrin rajoitteet edukseen, ettei touhu mene pastissiksi. Heater vinkkaa silmää kasarin hard rockille, eikä jenkkilän 70-luvun soft rock ole kirosana, kun sitä osataan värittää eri tavoin. Klassista rockia liki Roy Orbisonin kaihoa puolestaan soutaa Summer Days, joka on kuin kadonnut pala 50-luvun viattomuutta.