Janeveera: Ohutnahkainen narkissos

Eclipse Music

Ei ole pahempaa petoa ihmiselle kuin toinen ihminen, sillä olemme luonnostamme valtaa hamuava petolaji. Nuo tärkeät piirteet saattoivat auttaa aikoinaan lajin selviytymistaistelussa savanneilla ja alkumetsissä, mutta nykymaailmassa samaiset piirteet saavat helposti aikaan pahaa jälkeä. Verevää folkpoppia luova Janeveera esittäytyi Vettä virrannut EP:llään, joka ei empinyt tarttua kipeisiinkin aiheisiin. Samaa linjaa jatkaa debyyttialbumi, joka on tuhoon tuomitun suhteen kivulias tarina.

Ohutnahkainen narkissos on todellinen teema-albumi, jossa alun päätä huumaava rakkaustarinan kääntyy hitaasti synkemmäksi kertomukseksi vallasta, sekä etenkin sen väärinkäytöstä. Kertoja tempautuu tunteidensa mukaan, nähden toisessa vastauksen kaikkeen, viimeisen, suurimman ja merkittävimmän rakkauden. Ohuen nahan omaava narsisti on vaikea kumppani alkuhuuman haihduttua, eikä kauniin kuoren alla piilevä totaalinen tunnekylmyys anna minkään kasvaa syvemmäksi. Terveessä itsetunnossa ei ole mitään vikaa, mutta mittasuhteet hukannut narsisti tarvitsee ympärilleen lähinnä peilejä ja ylistävää kuoroa. Vielä pahemmaksi tilanne kääntyy, kun epävarmuutta ruokkiva herkkänahkaisuus astuu kuvaan mukaan.

Janeveera vie teksteissä tarinaa eteenpäin kohtauksittain, kymmenen raidan toimiessa kuin elokuvan tarkkaan valikoitujen hetkien sarjana. Draama, tai oikeammin tragedia, luonnostellaan vuoroin kovemmin ja hellemmin vedoin, kaiken tukiessa kaikkea. Tuottajana, miksaajana ja osapuilleen jokaisen soittimen taitajana Matias Kiiveri on tärkeä pala kaavassa, jossa Janeveeran kirjoittamat kappaleet muuttuvat osiaan suuremmaksi summaksi.

Ensimmäisenä sinkkuna vajaa pari vuotta sitten ilmestynyt Autiotalon portailla hehkuu kesän helteitä, rakkauden vetäistessä jalat alta ja americanan kietoutuessa ympärille. Lämmön ja kylmyyden jako on vahva halki levyn, puhutaanhan nyt tunteista voimakkaimmista. Rakastanut pistää itsensä alttiiksi vaaroille, mutta rakkaushan tekee meistä joskus sokeita, kuuroja ja mykkiä, eikä kukaan haluaisi olla sydämen asioissa väärässä. Kuka sä oot tänään onkin jo monta astetta tummempi, hitaampi ja pahaenteisempi kappale, jonka hidas kulku ja soundien syvyys esittävät hämärässä hämmentyneitä kysymyksiä. Narsistin sielun peilitalossa jokainen kulma voi olla kohtalokas, eikä koskaan voi olla varma tulevasta, kun epävarmuus nakertaa.

Tarina ei kulje täysin suoraan, vaan ennemminkin aaltomaisin siirroin. Lämpimämpi soundi ja sovittelevampi teksti puhaltavat henkeä suljettuihin sydämiin, kun Hei päiväkirja kyselee päiväkirjalta – eli peililtä – ovatko varjot oikeasti niin pitkiä. Kovempi ja terävämpi soundi kuulottaa Kiinalainen vesikidutus -raitaa lähemmäs folkrockin tienoita, kireyden painaessa äänikentän laajakangasmaisemmaksi. Biisin svengaus puree siinä missä rakkauden huumasta päänsä sekaisin saaneen Narkkarinkin, albumin isompien linjojen, kaarien ja ympyröiden alati täydentyessä sekä sulkeutuessa.

Ohutnahkainen narkissos on kunnianhimoinen albumi, joka on samaan aikaan joukko itsenäisesti toimivia kappaleita ja yksi kertomus. Samalla Janeveera osoittaa voivansa rokata Shakkimestarin laudalla, kun toinen jalka on samalla Pliis, pliis, hei pliis -raidan keinussa. Melkoinen esikoispitkäsoitto.