Tiina Vanhapelto & Rosazol: Soolopolis

Mydog Records

Myös musiikin saralla sooloilu on toisinaan vapauttavaa puuhaa, etenkin kun soolouran tueksi kasataan uusi bändi. Tiina Vanhapelto on tuttu tekijä mm. 20 000 Hz ja Guggenheim-projektz -yhtyeistä, joten allekirjoittaneen kulmasta katsottuna tarvittavat suositukset taisivat tulla oikeastaan jo siinä. Vielä kun bändiläisten joukosta löytyy Puiset heilat -yhtyeen Laura Ahvonen ja Ville Suopajärvi, sekä 20 000 Hz -kaveri Karl Blood on kaikki valmista kunnon tömähdykselle.

Ja kyllä muuten tömähtääkin, vaikka kokonaismitta jää alle 24 minuutin. Debyyttialbumin musiikillinen tyyli painottuu viehättävästi vinon kitarapoprockin ja ug-rockin risteysalueille, mutta elintärkeästä tarttuvuudesta ei päästetä irti. Kaihoa on tietenkin mukana, mutta siipi pidetään irti maasta. Vanhapelto osaa teksteissään tarkkailla elämän hassuja, hulluja, outoja ja koskettaviakin tarinoita jännistä vinkkeleistä, kaatumatta viisastelun tai saarnaukseen monttuihin. Asioita tapahtuu, niistä kerrotaan ja pohditaan, mutta rakentavasti ja hyvällä sydämellä.

Rautaesirippu laskeutui barokkipopmaisen soundin ja lämpimien mielikuvien myötä, mutta rysähdys on silti järisyttävä. Kaikki on hetkessä, hetkestä voi löytää kaiken. Pat ja Mat lähtee kaahaamaan road-movien arvaamattomiin kulisseihin, joiden merkitystä ja tarkoitusta jokainen voi arvailla. Tuota pohtiessa menevä rock soi reippaana ja garageinen soundi raapii sopivasti käsivarsiin raapaleita, koska kontaktia haetaan alati. Jenkkisoundisempi Parhaat bileet julistaa maailman parhaiden bileiden autuutta, mutta nytkin sanat pistelevät kuin neulat ja huomio kiinnittyy marginaaleihin. Oivaa ja kunnia Donnasille, vaikka ihan samoissa tiloissa ei ehkä ollakaan. Idea kuitenkin välittyy.

Paljon on kiinni painotuksista ja vokaalit ovat Vanhapellolla kautta värikkään albumin hallussa. Kovaakin vedetään, mutta kaikkea leimaa silti omanlaisensa pehmeys, sovittelevuus ja sitä kautta erilaisten linkkien rakentaminen. On rohkeaa aloittaa Kalat jotka maalla hengittää -raidan kaltaisella slovarilla, eikä Possible Spacen kanssa vedetty duetto Yesterday ainakaan heikennä kokonaisuutta. Nimestään huolimatta tämä biisi, kuten muutamaa irtosanaa lukuun ottamatta koko pitkäsoitto, on suomenkielinen. Melankolia on olennainen osa kokemusta, mutta valollakin on aikansa, paikkansa ja tilansa.

Soolopolis on joukko tarinoita, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella kaupunkiin. Onko tuo kaupunki mahdollisesti osin mielen sisäinen, kuten vaikkapa Fellinin elokuvissa, entä mikä ensinnäkään on totta? Soolopolis ei selittele, se vain on ja kutsuu satunnaisen kuulijan kulkemaan hetkeksi kaduilleen, sekä tutustumaan arkkitehtuurin säännöille piut paut antaviin rakennuksiinsa. Ehkäpä syvin mielensini onkin vain krapulaa, ja kaukokaipuu toiseen paikkaan pystytään selittämään silkalla nostalgialla. Ken tietää, ehkä kaikki on nopeasti ohi kuin Muurahaisen soidinlento. Kuka kaipaa totuutta, kun mysteeri on niin jännittävä.

Soolopolis muistuttaa toki muista bändeistä, joissa Vanhapelto on ollut ja on yhä mukana, mutta olen silti iloinen levystä ja sen kotoisasta outoudesta. Levy on hiukan luonnosmainen, ja negatiivisena puolena voi pitää sitä, että mittaa on niin kovin niukalti, mutta tämähän olikin vasta alku ja ensimmäinen luku, eikö vain? Toivotaan ainakin niin ja jatketaan Soolopolikseen tutustumista.