Muscular: Muscular

Drink Tonight

On the One -debyyttialbumillaan Muscular oli vielä pitkälti sama asia kuin Ilmari Aitoaho, mutta sittemmin funkkaava ja synillaan neosoulin ilosanomaa julistava juna on kasvanut huomattavasti suuremmaksi. Nyt kasassa on Bändi, ihka oikea monipäinen yhtye, jolla on soundinsa, tyylinsä sekä missionsa. Entä mikä musiikillisen ilotulituksen tarkoitus sitten on? Annetaanpa musiikin vastata kysymykseen.

Peli avataan Veera Kaasalaisen vokaalien vahvistamalla The Queen -sinkulla, joka komentaa svengaavat bileet välittömästi vauhtiin. Ei siis hypitä juhlien kuningattaren varpaille, vaan tehdään hänelle kunniaa. Polveutuuhan hän suoraan Jill Scottin kaltaisista tekijöistä, mutta muistaa myös päästää höyryjä Donna Summerin hengessä. Pääasiallisesti vokaaleissa uhkuva Oskari Ruohonen on vuorostaan saanut laulettavakseen Super Macarena -sinkkuhitin, jolla Princen röyhkeys ja Devon hilpeys kohtaavat suotuisissa olosuhteissa, eikä askeleita kannata nytkään tarkemmin laskea.

Funkkaavan menon ja rankan, mutta sitkeästi positiivisuuden voimia ylistävän bailauksen kyydissä on pitelemistä. Kuoppia riittää ja tasapainoa haetaan, mutta isossa kuvassa levy on mielestäni keikkuvan vakaa. Biisit kaartuvat kyllä vuorollaan kovin eri puolille kenttää, säilyttäen kuitenkin samaan aikaan riittävän määrän yhteistä kantaruudukkoa. Näin Muscular soundaa rikkaalle, vivahteikkaalle ja villille, pysytellen silti pelikentän rajojen sisäpuolella – juuri ja juuri. Irene Hovin laulama Survival Mode sohaisee yllättävän syvälle modernin r’n’b:n mehiläispesään, mutta kyllä tämäkin lyönti kenttää uppoaa riittävän selvästi ja tuo pisteen kotijoukkueelle.

Muscular on albumina lavea, leveä ja toisinaan suorastaan röyhkeä. Se tunkee kireähköt soundinsa suoraan eteen, ei selittele synavalintojaan ja vaatii kuulijaa vain hyppäämään varauksetta svengiluotijunan kyytiin. Tekstitkään eivät armoa anna, kun jokainen niistä asettuu elämän eri tilanteisiin yksittäisiä taustoja sen kummemmin selittämättä. Mahdollisesti dagen efteristä ja vieraista paikoista kertova Day 2 (Tokyo) haki aluksi rooliaan, mutta hienosyisempi jytke kasvoi kuuntelukertojen myötä juuri oikeaksi palaseksi juuri oikeassa paikassa. Tätähän se elo on, sopeutumista, muuntumista ja paikkansa hakemista – vaikka sitten vieraassa kaupungissa buranaa kaipaillen.

Sinkuista kolmas on discoisempi funkherkku Years & Years, jolla ääneen pääsee taas uusi laulaja. Linda Ilves hoitaa kuitenkin hommat kotiin kuusi-nolla ja vokalistikatraan äänet sopivat yhteen siinä määrin, että albumista jää noiltakin puolin ehyt jälkimaku. Ei mikään pikkutemppu, kun ääneen pääsee peräti viisi eri päälaulajaa ja raitoja kiekolla on vain yhdeksän.

Pientä hajontaa siis on, mutta lopputulema on silti kova. Esikoisalbumi oli harvinaisen tiukkaa kamaa näiltä main ja toisella kierroksella meno sen kuin kiihtyy. Isoja hittejä on siunaantunut useampi, eikä täytettä ole, mutta tipautan viimeisen tähden kuitenkin pois lievän hajanaisuuden takia. Saisiko kolmannelle kierrokselle kiristettyä konetta vielä hitusen? Uskon niin ja jään innolla odottamaan, kuinka Suomen Turusta lähdetään valloittamaan maailmaa.