Megasakki: Hei Hai, Hui Hai!

Flame Jazz Records

Vuonna 2022 nelihenkinen lastenmusiikkiyhtye Megasakki tuli ja posautti värikkään ilopommin naamalle. Siili beatboksaa sijoittui musiikillisesti jonnekin modernin popin ja poprockin tienoille, eikä r’n’b ja soulkaan jääneet bileissä porstuan puolelle seisoskelemaan. Lapsille ja lastenmielisille suunnattua musiikkia saattavat monet pitää jotenkin vähäisempänä, mutta Megasakki osoitti rautaisella taidollaan pyyhkivänsä pöytää moisilla roskapuheilla.

On koittanut kakkoskierroksen aika ja kun esikoisen avasi Tunnari, niin nyt esittelyn suorittaa tietenkin Tunnari no. 2. Sinkkuja on tätä kirjoitettaessa ehditty pistää pihalle kolme kappaletta, kaikki vieläpä viime vuoden puolella. Viimekesäinen ykkössinkku Lentoliskoseikkailu löytyy vasta kiekon loppumetreiltä ja kyseessä on samalla toinen neljän minuutin ylittävästä numerosta. Tiivistys siis hallitaan, vaan rajattu aika ei ole ongelma, koska Megasakki osaa kertoa vaikka kokonaisen sadun pienessä hetkessä.

Musiikillisesti kyseinen siivu edustaa rauhallisinta laitaa, kun taas ankkuri Sikamaisen hyvä biisi muuntaa montypythonmaisella hupsuudellaan tilanteen vielä lopussa puristaen kaiken alle kahteen minuuttiin. Kummallinen kappalekaksikko on tavallaan kuin pienoismalli kaikesta kuullusta: mitä vain voi tapahtua, eikä mihinkään suhtauduta tarpeettoman ryppyotsaisesti.

Sinkuista tuorein niin ajallisesti kuin soundillisesti on Roskarotan reggae, joka notkistelee polviaan ottaen samalla kantaa. Roskaa ja krääsää päätyy aina vain enemmän elon pientareille, joten nyt kaikki tekemään hyvää niin kierrättäen kuin viisaamminkin käyttäen. Eikä groove petä, sillä basso möyrii ja taustan torvimaiset töräykset silaavat rottaisan reggaen. Samoilla svengileveyksillä liikkuu myös hilpeä välipala Bongupottu, sekä levyn nimibiisi Hei Hai, Hui Hai!, jonka turkoosiset vedet ja karibialaiset kaiut tulevat tarpeeseen keskellä talven kylmää harmautta.

Lumi ei itsessään ole tietenkään minkään tarinan pahis, sillä mistäs muuten Lumiukko tehtäisiin ja edes kulutushysterian kourissa Iskä harrastaa ei anna negatiivisuuden pilata hilpeää kerrontaa. Tämänkin tekstin sisällä on monta tärkeää pointtia, niin pienille kuin isoille. Megasakki osaakin valistaa viihdyttämisen keskellä, sekä viskellä musiikillisia ideoita, jotka osoittavat melkoista kunnianhimoa myös itse musiikin saralla.

Toinen pitkäsoitto näkee Megasakin jalostavan työn saavuttaneen jo sellaisen pisteen, että tästä on vaikea pistää enää paremmaksi. En täysin lämmennyt kokonaisuuden lievään kaoottisuuteen, etenkin kun kyse on lopulta vain puolen tunnin mittaisesta levystä, mutta plussalle tässä käännytään silti.