Flush: Noises

Omakustanne

Flushin punkrock jatkaa tutuksi käyneeseen tapaan terhakoiden kitarariffien sekä, melodisen vasaran heiluttelua. Loppuvuodesta 2021 julkaistu Conspiracies, Threats and Chaos EP saa energistä jatkoa, joka samalla kiristää hiukan kierroksia koneessa. Tässä välissä ehti ilmestyä pari sinkkuakin, jotka on viisaasti otettu myös mukaan. Turha kenenkään näinä päivinä ässiään on piilotella, etenkin kun levyn julkaisu tapahtuu hartiapankin voimin.

Aivan uunituoreesta kiekosta ei ole enää kyse, sillä Noises ilmestyi jo marraskuun lopulla. Desibeli.netin toimitukseen fyysinen kopio saapui vasta jokin aika sitten, mutta mihinkäs näin reipas räiske muutamassa viikossa vanhenisi. Albumin kolmetoista raitaa eivät vie edes neljääkymmentä minuuttia, eli vauhti on kohdillaan ja soundia on pienin siirroin hiottu entistä kovempaan terään.

Itse asiassa avauksena kajahtava Gods and Masters sanoo sanottavansa peräti 64 sekunnissa, mitä voi pitää jo pienenä testinä satunnaiselle kuulijalle. Pään pyörälle pistää myös heti perään kajahtava sinkkuveto Headspinner, mutta etupainotteinen alku toimii ja bändin mukaan kannattaa vain lähteä laukkaamaan, koska vauhdin kaverina pysyttelee halki pitkäsoiton toimintaa ja ilmaisua leimaava melodisuus. Jenkkipunkkipoppia puhtaimmillaan edustavat One Simple Rule, sekä etenkin DD Slickin kanssa esitetty Unifinished Films. Siivut vievät tyyliä pitkälle, jälkimmäisen yltäessä aina neljän minuutin rajapyykille asti.

Eikä moinen rajojen rikkominen ole suinkaan poikkeus, sillä raskaampi ja draamaa kauhaansa kouraiseva Noises in My Head, sekä hitaampaa vaihdetta laatikkoon hetkeksi sovittava One Short Moment rytmittävät kumpikin levyä tavoillaan. Sävyistä on harvemmin haittaa ja bändi osasi jo It Began as a Mistake -esikoisalbumillaan värittää tekemistään, eivätkä taidot ole ainakaan vähentyneet sitten vuoden 2020. Kahden minuutin ryöpyt ja kaksi kertaa pidemmät siivut ovat vain saman kokonaisuuden eri puolia, jotka paljastavat Flushin monimuotoisuudesta yhä enemmän ja enemmän.

Kiitosta ansaitsee myös vokalistin rosoinen ja silti erilaisiin tunnetiloihin istuva ilmaisu, joka on yhtäältä suoran iskevä, mutta omaa myös syvyyttä. Toisinaan silkka painotusten muuttaminen kääntävät lauseista puolia esiin, tosin tuolla saralla kehityksellekin on yhä tilaa. Tarpeettoman usein sanat tosin jäävät myös särövallin sisälle, aivan kuin teksteihin ei täysin luotettaisi.

Etenkin kokonaisuutena Noises on taas siirtymä eteenpäin. Mikään keskeinen ei periaatteessa ole juurikaan muuttunut, mutta albumin palaset vain asettuvat luonnollisemmin yhteen. Mikäli puolia tähtiä voisi antaa, niin tässä olisi sellaisen paikka ja parilla lisämaalilla täysikin potti olisi jo harkittavissa.