Kiviranta: Entropia

Suolavesi Records

Yhteiskunta on monin tavoin ja tasoin systeemi, joka on osiensa monimutkainen ja vaikeasti eriteltävä summa. Kuinka yhteiskunta kohtelee heikoimpia jäseniään, määrittelee sen todellisen arvon, totesi eräs kreikkalainen kauan sitten. Entropia kuvaa arjessa epäjärjestyksen kasvamista, systeemin tasolla se kuvaa järjestelmän taipumusta hajoamiseen, ellei asioista ymmärretä pitää huolta.

Informaatioteoriassa entropialla mitataan viestin sisältämän informaation määrää, ja tuokin on hyvä muistaa Kivirannan uutta albumia kuunnellessa. Elämmehän nyt totuuden jälkeistä aikaa, jossa totuus on taipuisa renki, etenkin arvottomien isäntien ja emäntien käsissä. On aika nousta vastarintaan, tuntuu Kiviranta toteavan ja potkii tynnyreistään kolinaa.

Kiviranta on todella ärtynyt ja vihastunut, eikä suinkaan täysin aiheetta. Yhteiskuntien hyvinvointirakenteiden purku saattaa tuottaa lyhyellä tähtäimellä säästöjä, mutta toisinaan säästettyjen killinkien hinta voi olla tarpeettoman kova. Tästä puhuu suorin sanoin dystooppista elektropostpunkkia edustava Luokka sodassa, eikä nyt silitellä myötäkarvaan. Motivaatio ja palkkio puskee vielä kipeämmin palleaan, sillä yhdeksän biisin joukossa puristus vain kovenee ja kovenee.

Puolitoista vuotta sitten ÄPÄRÄ repi postpunkista ja minimalistisesta elektrorockista tehoja, mutta osasi myös svengata virne naamallaan. Entropia jatkaa samalla tiellä, päästäen listojen repsottamaan ja rännien tukkeutumaan. Rumuus tuodaan naaman eteen ja kovat faktat hierotaan kuulijan naamaan. Newwave jyskyttää tanssilattian palasiksi, Kevyt viili näkee kaiken vain kiertävän kehää yhä uudelleen ja uudelleen, eikä tuhoon johtavasta spiraalista voi edes murtautua ulos. Nextiilin särisevässä huminassa on hyvä annos hälytyssummerimaista taajuutta, sanojen iskiessä armotta ja kaksiminuuttisen tuntuessa asianmukaisen ahdistavalta.

Jokaisella liikkeellä ja muutoksella on vastareaktionsa, mikään ei ole koskaan levossa. Kiviranta reagoi ympärillään tapahtuviin asioihin, muuttuvaan maailmaan ja siihen, miltä tulevaisuuden kajo näyttää. Kyllä siellä valoa on, vaan mistä se on lähtöisin: tuskin ainakaan leppoisasta auringosta. Soundillinen ja tyylillinen tylyys on kiilannut sisäpuolelta kärkeen. Sydämessä ei ole mitenkään helppo ole, kun ankkuri UKK kolahtaa päätyynsä ja koittaa loppusummauksen aika.

Entropia on monia asioita. Satkut, tonnit viskaa heti alussa arvot naamalle, pyyhkii asioilla lattiat ja antaa pitkät tavoille. Maailma on raaistunut, muuttunut ja rahan voima on entistäkin ehdottomampaa, kun kokonaisia kansoja ja heidän kohtaloitaan sidotaan luonnonvarojen laatuun sekä määrään. Tämän kaiken keskellä voisi antaa periksi, mutta sitähän Kiviranta ei onneksemme tee, vaan antaa musiikkinsa puhua. Silläkin voi vaikuttaa ja antaa kuulua, koska hiljaisuus on vaihtoehtona hirvittävä.