The Orphan: Hard On For Chaos

Lil’ Beast Records

Maailma muuttuu armotta, mutta onneksi jotkin asiat pysyvät sentään suhteellisen muuttumattomina, kuten vaikkapa Ossian Marttalan sooloprojekti The Orphan. Studion puolella artistia on taas avittanut tuttu luottomies Roku Rousu ja yhdessä kaksikko on kasannut noin puolen tunnin annoksen kumisevasti paukkuvaa rockia. Vajaan parin vuoden takainen Mathilda (part 2) -debyyttisinkku ei ole mahtunut mukaan joukkoon rokkaavaan, mutta näissä kahdeksassa siivussa riittää kyllä purettavaa.

Kitararockista on moneksi ja The Orphan lähestyy biisejään samanlaisella luovalla vimmalla, kuin mitä esimerkiksi nuori David Bowie suosi joskus ennen pop-ilmiöksi kasvamistaan. Otetaan esimerkiksi albumin toinen sinkku I Found Me a Foe, joka kertoo jo nimellään sisällön jännittyneisyydestä. Onni on lämmin ase, lauloi eräs toinen remmi, ja samaa vinoa virnettä taitaa nytkin löytyä naamavärkistä, mutta The Orphan ei päästä naurua ilmoille sittenkään. Pelissä on isoja tuntoja, paljon sydäntä ja vielä enemmän toiveita, mutta julistus on enemmän kuin pisteliäs tuikkaus.

Entä mitä tapahtuukaan levyn lopussa? I Found Me a Friend on samainen kappale, mutta hitaampana, kaukaisen torvenkin koristamana. Muutoksen kruunaa vielä yhden sanan muuntaminen otsikossa, ja näin kyse on täysin uudesta biisistä. Tilanne kääntyy päälaelleen ja homma uskalletaan vetää tyylillä majesteetilliseen loppuunsa asti, mikä kruunaa kipaleparin lisäksi koko levyn. Pienet palat, mosaiikin miltei huomaamattomiksi jäävät osat ja reunojen lisät, niissä Hard On For Chaos -albumi osoittautuu todelliseksi kasvajaksi.

The Orphan antaa 70-luvun analogisen soundin tuikkia Louie Louien pinnoilla siten, että rauhallinen kaunokainen voisi olla arkistojen aarre vuosikymmenten takaa. Retroilu ei nouse kuitenkaan itsetarkoituksellisesti osoittelevaksi briljeeraukseksi, vaan kappale on vahva ihan omilla jaloillaan. Isoksi välisoitoksi osoittautuva Ghost of a Friend voisi olla muutakin, kuin vain intro em. I Found Me a Foe -raidalle, mutta tässä elämässä rakenne jäi tällaiseksi. Iso kokonaisuus ohittaa joskus loistavatkin mahdollisuudet, joita sattuma tekijöiden kouriin jakaa.

Rock vääntyilee ja kääntyilee The Orphanin käsissä, mutta ei murru tai menetä ideaansa. Rosoisimmillaan soundi lienee, kun puoligarageksi raaistuva Lil Dictator rämisee ja takoo plus kuuden minuutin aikansa. Nytkään soppaa ei kuitenkaan polteta pohjaan liialla liekillä, vaan kaikki asettuu juuri kohdilleen.

Hard On For Chaos kasvoi alun kolmen tähden rykäisystä vahvaksi neljän tähden rock-levyksi, joka ei hukkaa otettaan. Lopulta huomasin jokaisen raidan olevan kohdillaan, jokaisen palasen laskeutuneen paikoilleen ja näin täysi tähtipotti on selviö.