Siinai: Tanssi I

Soit Se Silti

Siinain reilun seitsemän vuoden takainen Sykli-albumi löytyy edelleen hyllystä ja syyspuolella sitä viimeksi kuuntelinkin, kun jostain ilmestyi huippuharvinaista luppoaikaa. Syntetisaattoreiden kiireettä kutomat ja motorikin tukemat rakennelmat eivät olleet vuosien saatossa menettäneet tippaakaan voimaansa, herkullisen suloisen junnauksen toimiessa kuin Neu!-mestareilla ja Can-guruilla konsanaan. Ja tämä on siis pyyteetöntä kehumista ilman sivuvirnettä.

Pitkään happea ottanut yhtye julkaisi neljän raidan mittaisen Tanssi I -albumin, joka on kuuleman mukaan ensimmäinen puolikas suuremmasta kokonaisuudesta. Tätä kirjoitettaessa pr-puheissa on kyse instrumentaalisesta duologiasta, jonka teemana on tanssi ja sen ylistys. Ja mikä olisikaan oivempi tapa käsitellä nimenomaan tanssin ikiaikaista olemusta, kuin mennä syvälle rytmiin, melodioiden verkkaisiin kudoksiin ja kehollisen ilmaisun mystisiäkin ominaisuuksia omaavan kielen alkulähteille.

Neljästä raidasta jo silkan mittansa vuoksi keskiöön nousee plus 18-minuuttinen Käsi kädessä, jolla kehät kiertyvät ja jäljet sekaantuvat hiljalleen minuuttien vieriessä, tai oikeammin keinahdellessa, eteenpäin. Hiljaisuudellekin jää runsaasti tilaa, mikä saa pohtimaan Moonfacen kanssa muinoin vuonna 2012 julkaistua Heartbreaking Bravery -albumia, jolla pehmeä laulu istui kuvaan mukaan. En varsinaisesti kaipaa Siinain ilmaisun tueksi laulunjollotusta, mutta sekin voisi tuoda kyllä joskus väriä isoon kuvaan.

Vaan takaisin aiheeseen ja kehojen liikkeeseen. Tanssin pohjalla on rytmi ja rytmin henki voi vaihdella huimasti, suoden jokaiselle hetkelle omanlaisensa painon, merkityksen sekä mahdollisen tavoitteen. Kirjokansi antaa keveiden värien ja nostattavien biittien johdattaa jalkoja, kun taas Satakieli päästää mielikuvituksen liitämään kaukaisempiin maisemiin. Paikka ja aika eivät ole sidottuja mihinkään, tietenkään, kun Siinai antaa kehoille käsiteltävää.

Ovatko siellä täällä kuultavat pienet tuikkeet alkuvoimaisen, miltei tribaalisen, rummutuksen yllä kenties viittauksia ikiaikaiseen Aasiaan, vai johonkin uuden maailman kaukaiseen paikkaan? Syvää rauhallisuutta ja seesteisyyttä huokuva Satakieli ei anna suoria vastauksia, ja samaan aikaan jokainen voi löytää täsmälleen oikean vastauksen sydämestään. Vinkit ja viittaukset löytyvät muiltakin raidoilta, aina hieman eri tavoin sijoitettuina, ajastettuina ja osin piilotettuina. Kätkettyinä näkyville, rytmien lomaan.

Tanssi I on mielikuvitusta haastava ja kutkuttava annos rytmiä ja hiottua äänimaisemaa, joiden avulla mielen suurelle valkokankaalle heijastuu mielikuvien virtaa. Vihreään laaksoon ajaa hitaasti urbaaniin yöhön, viime minuuttien muistuttaessa allekirjoittanutta Dust Brothersin tekemisistä. Kirjokansi pelaa housemaisilla elementeillä, lähtemättä kuitenkaan tuohon tanssiin mielestäni kummallakin jalalla, mistä joko pitää tai sitten ei. Massiivinen Käsi kädessä on jo itsessään kuin albumi. Niin paljon raidan tunnelma ja painotukset ehtivät matkalla muuntua, mutta ydinlanka on alati sama, ja siinähän se todellinen taika piilee.