Kadi Vija 3: Freedom

Eclipse Music

Vokaalit voivat olla muutakin kuin vain loppuriimejä nöyrästi palvelevia adjektiiveja, substantiiveja ja verbejä jonoissa. Laulusta voi löytyä uniikin persoonallinen ja vivahteikas instrumentti, joka ei edes tarvitse varsinaisia sanoja tuekseen. Tuolla saralla Kadi Vija on aivan omaa luokkaansa, sillä jazziin keskittyvä äänitaiteilija luo sanattomalla laulullaan tuntoja, joihin toisilla eivät parhaimmat sanatkaan riitä. Vida on koonnut ympärilleen uuden yhtyeen, jossa Ville Luukkonen soittaa rumpuja ja Mikael Saastamoinen kontrabassoa.

Vidan kirjoittama materiaali on löyhästi jazziin kuuluvaa, mutta muodoillaan villisti pientareille ja ’sinne muualle’ karkailevaa. Yhtäältä Vija itsekin huomaa sävellystensä muistuttavan jazzin perinteistä puhallintrio-formaattia, jossa ihmisääni on korvannut puhaltimet melodioiden luojana. Vija on tehnyt yhteistyötä monen eri tahon kanssa, joista Kadi Vija Key Projectin kaksi pitkäsoittoa ovat päätyneet Desibeli.nettiin arvioitaviksi. Luukkonen soittaa rumpuja myös Kadi Vija Jazz Quartetissa, minkä lisäksi Vijan ääntä on kuultu monella muullakin projektilla.

Muoto on kuitenkin se, joka nostaa Kadi Vija 3 -trion erilleen muista projekteista, bändeistä ja yhteisyrityksistä. Kolmikko lähestyy jazzia vapaasta suunnasta, painottomasta tilasta, kokeellisuuden ja improvisaation ohjatessa trion purtta milloin minnekin. Jokaisen raidan otsikko viittaa tekemiseen ja olemiseen, eikä muita vinkkejä sitten satunnaiselle kuulijalle suodakaan. Eikä niitä toisaalta osaa kaivata, sillä vähemmän voi olla tässäkin suhteessa enemmän, vähintäänkin riittävästi. Floatin’ leijuu pilvissään mitä selvimmin, kun taas Investigatin’ tutkii kuumeisesti villimmän jazzin öisiä kujia ja penkoo nuoteillaan eri linjoja.

Monitulkintaisuuttakin toki on muassa, eikä hiljaisuuden varjoissa kumisteleva Droppin’ pudonnut kerrasta ainakaan allekirjoittaneen suoraan syliin, vaan jätti jälkeensä leijuvan kysymysmerkin. Levyn lyhin kipale, Stayin’, ei taasen pitkäksi aikaa paikoilleen jää, vaan jolkottelee vokaalien ja rumpujen kiekuroilla vikkelästi halki keveän tilansa.

Otsikot saattavat siis viitata yleistä suuntaa joillekin tulkinnoille, mutta kuulijan kontolle jää tehdä lopulliset linjat. Sekin on vapautta tavallaan ja istuu Freedomin pirtaan. Letkeämpää svengailua peräti plus kuuden minuutin ajan tarjoava Wavin’ kopsauttaa groovemittarin kaakkoon. Eikä groovemaksimi tarkoita suinkaan huippunopeita nuottitiheikköjä, sillä nopeusmittari saa nyt elää rennommin. Mikään ei tunnu kuitenkaan pakotetulta, vaan asiat tapahtuvat kuten niiden kuuluukin tapahtua, eikä biisijärjestystäkään voisi sorvata tätä toimivammaksi.