SaintPolis: Hope Comes in Like the Waves

SaintPoliSongs

Maailman tyrskyt ja myrskyt nostavat huolten mörköjä helposti mieleen, mutta SaintPolisin toinen pitkäsoitto taistelee tavoillaan moista vastaan. Levyn yleinen henki luottaa toivoon, paremman huomisen näkemiseen edes kaukaisessa horisontissa, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tiukka teemalevy. Americanan ja angloamerikkalaisen kitararockin heleämmällä puolella operoiva kotimainen yhtye soundaa positiivisella tavalla kansainväliseltä, neliäänisten stemmojen kruunatessa kokonaisuuden.

Bändin debyyttialbumi Gears of the Heart Change kasasi kaihostakin voimaa ammentavan ytimensä tutuista osasista, mutta niin vain harmoniat, melodiat ja heleät soundit veivät voiton kotiin. Ylisokerisuus ja toisaalta tarpeeton murheessa rypeminen vältettiin, fokus kääntyi toistuvasti positiiviseen ja sama kaava toimii toisellakin kierroksella. SaintPolis ei heittele huolettomuuden kukkia ongelmien päälle, muttei toisaalta lähde myöskään saarnaamaan kaikkitietävänä puhujapöntöstään. Elämän pienet ihmeet, nopeasti ohi kiitävät hetket, sekä kaiken koetun arvokkuus, myös haastavampien päivien, osataan ottaa huomioon.

Kärkisinkuksi jo reilu vuosi sitten noussut Clear Blue Sky on selkeä johtobiisi, jolla bändin soundi on menevimmillään ja ote riuskimmillaan. Koukut ovat periaatteessa täysin näkyvillä, mutta tartuntavoimaa on turha kiistää, ja SaintPolis tietää tarkkaan mitä tekee. Pyöreämpää ja asteen isommalla kaarella kääntyvää melodisuutta huokuva 10 000 Days nappaa myös sutjakkaasti korvasta kiinni, eikä viimesyksyinen sinkkunosto To Whom It May Concern jumittele turhaan poterossaan. Kitarasoundin lisäterä, vokaalit ja bändin ryhdikäs soitto kautta linjan vie kolmessa ja puolessa minuutissa pitkälle.

Levyllä on hiljaisempikin puolensa, jolloin asioita pohditaan enemmän akustisen ja pedal steel -kitaran, sekä toisinaan myös pianon äärellä. Upeaan pianomelodiaan rakentuva Words, Etc. on katkeransuloinen tarina sanojen riittämättömyydestä, kun niihin eniten luottaa, mutta nuotit välittävät kyllä kaiken ja enemmänkin ympäriltä. Tom Petty myhäilee taustalla, bändisoundi tasapainoilee rosoisen reunalla ja antaa pintojen mennä juuri sopivasti naarmuille. Kaikessa on elämän tuntua, todellista painoa ja syvyyttä.

Albumin sulkeva Hope Comes in Like the Waves voittaa siivujen pituuskisan ja pyrkii kunnianhimoisesti sulkemaan avattuja linjoja sekä kaaria, jättäen toivolle vielä aiempaa suuremman ikkunan. Toivon varjopuoli on pettymisen uhka, mutta musiikillisesti SaintPolis pystyy täyttämään hienon esikoisensa myötä syntyneet odotukset. Samalla bändi vie soundiaan hivenen eteenpäin, avaa mahdollisuuksia ja linjoja tulevaan, mikä samalla nostaa odotuksia tulevalle kolmannelle pitkäsoitolle.

Toki petrattavaakin yhä jää, sillä joillain raidoilla bändi tuntuu hivenen liian tyytyväiseltä paikallaan olemiseen. Kokonaisuutena Hope Comes in Like the Waves on kuitenkin vahva siivu kotoista americanaa pienellä pohjoisen lisämausteella.