Mika Rämä: Kultareunus

MRMUSIC

Mika Rämä on kotimainen laulaja/lauluntekijä, jonka countryn, popin ja suomirockin sekoitusta tuli ihasteltua pandemian aikana maailman pysähtyessä paikoilleen. Kevään 2020 Ihan tavallinen tiistai -soolodebyyttipitkäsoitto näytti kuinka suomicountry voi päästä eroon helmasynnikseen käyneestä tarpeettomasta lohduttomuudesta. Elo on jo muutenkin vaikeaa ja haastavaa, turha niitä monttuja ja kuoppia tiessä on enää enempää korostaa. Loppuvuodesta 2021 julkaistu Festina Lente pystyi myös pitämään päänsä pinnalla, ollen ehyt ja ansiokas korona-albumi.

Rämän rakkaus amerikkalaista poprock-perintöä kohtaan jatkaa kehittymistään, kun Pistooli ja Raamattu -single siirtää Bonnie & Clyde -tarinan kotoisiin maisemiin. Kaksi kohtalon tuomitsemaa nuorta etsivät jotain ja löytävät lopulta tarinansa päätöksen, eikä kenenkään edes tarvitse pohtia miksi. Tuore albumi avataan kuitenkin positiivisemmin raikkaan irkkuvivahteisella soundilla, nimibiisin kertoessa rakkauden suuresta voimasta. Arjen draama ja pienen ihmisen suuret tunteet värittävät tarinoita halki levyn, näkökulman ja tilanteiden vaihdellessa.

Rämän ilmaisusta ja tyylistä läpi paistava americana on usein sineen taittuvaa. Heartland rock lienee toinen ison veden takana vaikuttava tyylisuunta, joka on saanut ohjata Rämän biisikynää. Pienen ihmisen asema elämän suuren virran kuohuissa on usein vähäinen, minkä sivuun sysätty Firman mies saa huomata. Jos se mun käsissä ois katselee maailman menoa ja ymmärtää, että asioita voi muuttaa ihan pala kerrallaan. Kertojalla ei ole jumalaisia voimia, ei kykyä kääntää kohtalon suurta virtaa, mutta eikö asian oivaltaminen – oikean ja väärän toisistaan erottaminen – muuta jo jotain?

Rämä pohtii toisinaan vakavia ja syviä, mutta muistaa myös revitellä siinä välissä ja julistaa iloakin eri tavoin. Näkemiin Oulu ja Lahti, täältä tullaan Tampere! on riehakkaan elämänmakuista rokettirollia tien päältä, kun bändi kiertää ja boogie soi. Vanha (ja aivan tavallinen) kitara seisahtaa taas hetkeksi, ottaa silkan akustisen kitaran, näppäilee sitä ja luo pienen rakkauslaulun luotetulle kitaralle, sekä sen tuomille ja luomille hetkille. Sä et oo kadonnut minnekään tuntee valon rinnallaan ja onhan elämä oikeasti aika hyvällä mallillaan, heilläkin jotka huomaavat että Jossain on jo kello kuus. Tuopit ovat puolitäysiä, kun niitä muistaa katsoa oikeasta kulmasta.

Onko kaikki aivan kuten aikoinaan? sulkee levyn, heittämällä ilmaan useampiakin kysymyksiä. Maailma muuttuu ja muutos on ainoa voima, joka ei tunnu koskaan seisahtuvan. Vaan missä määrin muutokset ovat toivotun kaltaisia ja tuovatko ne enemmänkin murheita kuin siunauksia. Tuota kaikkea pyöritetään isoksi käyvällä ja samaan aikaan dramaattisesti hiljaisuuttaan korostavalla rakenteella, jossa kaikuvat kaikki Ziggy Stardustista eteenpäin.

Kultareunus on kliseisesti todettuna levyllinen elämää, joukko merkittäviä tuokioita, isoja tunteita ja tunnustuksiakin. Rämä ei ehkä järjestä sen suurempaa musiikillista vallankumousta, mutta maailma on hiukan paremmalla tolallaan näiden miltei 51 minuutin ajan.