Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 44 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Unkontrolli: Aika ja aine
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Posiolaisen Unkontrollin viiden biisin demo kärsii nykypäivänä jo melko harvinaisesta demoilupöhinästä. Kotioloissa nauhoitettu debyyttidemo on nauhoitettu aika tunkkaisella lopputuloksella, minkä lisäksi basisti Jonin laulu on todella ala-arvoista mölinää. Alternative-progeksi nimeämänsä soiton kitaristi Samin ja rumpali Tapion täydentämä trio hallitsee kohtuullisen hyvin ja kiertelevä säröily moneen suuntaan karkailevalla poukkoilulla onkin Unkontrollin parasta näyttöä. Silti etenkin laulu aiheuttaa otsaan kireän rypyn, että pitääkö tämäkin nyt ihan loppuun asti kuunnella? Progeksi julistautuminen on toisaalta ymmärrettävää, toisaalta kyseessä on myös suomenkielinen raskas rock, toki ei mitään perussuoraa veivausta, vaan moniin suuntiin kurkottavaa junnausta ja vaanivaa säröilyä. Eli laulutreeniä ja ehkä osaavaa studioapua Unkontrollille, niin taatusti paranee.

Linkki: Unkontrolli
Päivämäärä: 07.04.2004
Lukukertoja: 1584


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 07.04.2004:
Pisteet:
Eikai tämä ny yhtä tähtä ansaitse?! Jos kaikki soittajat ovat alle 18-vuotiaita. Ja sitten heti kun kaksi osa-aluetta kusee, niin se on heti yksi tähti. Ihmetys.

Nimetön kommentoi 07.04.2004:
Pisteet:
Tosi kannustavaa bändille itselleen. Ihmettelen minäkin että heti kun kusee pari asiaa niin yks tähti...

walbu kommentoi 07.04.2004:
Pisteet:
joo, onpa niitä sitten niitäkin tekijöitä, jotka jo ekalta demolta lähtien kuulostavat hyvältä. Unkontrolli ei demonsa perusteella tähän ryhmään kuulu. Ei silti, kyllä minä luotan (ja toivon) kolmikon seuraavaa demoaan varten luovan jo huomattavasti toimivamman kokonaisuuden. Tätä kuunnellessa kuitenkin alkoi vituttaa...

Nimetön kommentoi 08.04.2004:
Pisteet:
Onhan se todellakin ihmeellistä, ettei 14-vuotiaan laulu ole vielä valmista. Hellurei ja kirveellä päähän...

Qsine kommentoi 12.04.2004:
Pisteet:
Kannattanee tässä välissä muistuttaa, että Desibeli.net ei mielestäni ole, eikä saakaan olla viisitähteä- ja suihinottoautomaatti. Kun joku jakelee tuotostaan, pitää yksinkertaisesti vaan varautua siihenkin, että toisessa päässä ei pidetä, tai sitten "ymmärretään väärin". Medioita on Suomessa moneksi, ja eiköhän seuraavalle demolle löydy sellainen, jonka arvosteluasteikko on se munaton 3-5 tähteä.

Nimetön kommentoi 13.04.2004:
Pisteet:
haahaa, heko heko, nyt on bändillä herneitä nenässä. Kaikki palaute kannattaa oppia ottamaan vastaan, jopa tällainen vähemmän myönteinen. Kai sitä jokainen toivoo bändinsä ekalle tuotokselle myönteistä julkisuutta, mutta miksi sille pitäisi arvostelijan antaa esim. 4 tähteä jos se vaan on yksinkertaisesti huono / ei miellytä arvostelijaa.
Ei tällaisesta kannata mieltään pahoittaa vaan laittaa lisää pökköä pesään ja eikun treenaamaan!


JariJ kommentoi 14.04.2004:
Pisteet:
Jos bändit eivät halua rehellistä palautetta teoksistaan, ei niitä tarvitse myöskään meille lähettää arvosteltavaksi. Nyt pojat kiukut seis ja treenaamaan. PISTE.

Nimetön kommentoi 17.04.2004:
Pisteet:
Ihan kohtuulisen hyvää mutta laulajalla on vielä paljon opettelemista.No eihän sillä ole kuitenkaa vielä äänenmurroskaan menny kokonaan ettei nyt sentään kuuta tuoda taivaalta.

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Unkontrolli

Kotisivu: http://www.unkontrolli.cjb.net/
Levyarviot:
Aika ja aine

07.04.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo