PuskaJaska & Buutsivarkaat: PuskaJaska & Buutsivarkaat

Kitka Records

Joulun aikaan julkaistiin runsaasti muutakin kuin adventtimusaa ja yksi tuoreista kotimaista on PuskaJaskan neljäs täyspitkä. Kesällä 2022 suomenkielisen countryn kanssa pelaileva artisti liikkui vielä soolona, mutta sittemmin ympärille on kasvanut kokonainen bändi. Tarina ei kerro, ovatko Buutsivarkaat kenties samaa joukkoa kuin vajaan kahden vuoden takaisen Apinoiden planeetta -albumin bändinä toiminut Ajan rengit, mutta ikää combolla on kuulemma parisen vuotta.

Lokakuussa PuskaJaska & Buutsivarkaat julkaisi pari sinkkua, jotka antoivat rämisevän rautalankaisen bluesrockin ja rootsin sekoittua countryn sameisiin vesiin. Lohtu otti jopa tukea rohkeasti kotoisen kaihoiskelmän seinästä ja päästi melankoliansa virtaamaan Rio Granden lailla. Vai onko oikeampaa puhua nyt Kemijoesta? Niin tai näin, Lohtu muodostaa albumin jälkipuoliskolla yhdessä vahvan parin Koski-numeron kanssa. Koski jyllää ja kuohuaa ainoana siivuna päälle kuuden minuutin ja sysimustien tekstien takaa kumpuaa niin rootsia kamaa, että stetsonista kannattaa pitää lujasti kiinni. Koski on voimanpesän lisäksi vertauskuva, jota kertoja katsoo mieli pahaenteistä uhkaavuutta täynnä. Energia kihisee jokaisessa nurkassa vuoroaan odottaen ja syöksy vain kiristyy – eli toimii.

Vaan on elo muutakin kuin puolityhjiä laseja ja lohduttoman loputonta ylämäkeä. Tietysti Askel eteen, kaksi taa on lähtökohtaisesti tarina kaikista niistä kämmen- ja rystylyönneistä, joita elon onnenpyörä tuntuu alati jakavan, mutta kertoja ei anna periksi. Huuliharppu repii ilmoille reteän menevän soolon ja vaikkei maata näy, niin svengailua mikään ei päätä ennen aikojaan. Samaa positiivista hulluutta ja karmit kaulassa -henkeä huokuu myös sinkuista ensimmäinen, eli kansikuvan mielenmaisemia heijasteleva Kauhuu ja pakokaasun katkuu. Päähenkilö on kaikkea muuta kuin ehyt mallikansalaisen perikuva ja suuta kuivaa kroonisesti, mutta silti pohjavire on voimallinen, edessä oleva horisontti täynnä lupauksia ja saumoja.

Country on kontrasteilla pelaavaa ja bluesvetoisen rootsin sydänlanka tuppaa jo lähtökohtaisesti savuttamaan, mutta nämä kaikki puolet tuntuvat pelaavan PuskaJaskan pussiin. Supermelankolinen ja rautalangasta väännetty Pulloon saattaa plumpsahtaa kerrasta lasin pohjaan, eikä villisti svengaava Tanssi tyttö tanssi tuo oikeasti mitään uutta kuvaan, mutta niin vain nekin ovat lähemmäs maalitaulun keskustaa hakeutuvia osumia.

Suomalaisuus ja pohjoisamerikkalaisuus eivät ehkä toimi saman paukun ainesosina, vaan nyt on kasaan saatu melkoinen kaihosvengicountryblues-hirviö, jonka luonne on sävyisä ja tarkoitusperät puhtaan viihteellisiä.