Päivän Sää: Vitsikirjan peto

Omakustanne

Päivän Sää on Joensuusta vuosien saatossa Helsingin suunnille siirtynyt yhtye, jonka toinen pitkäsoitto on samaan aikaan suoraviivaisen simppeli ja kimurantin kiemurainen tapaus. Otsikko vihjailee huumorin olevan lähellä pintaa, mutta komiikkaa kiskotaan lähinnä arjen normeista ja niistäkin lopulta kovin säästeliäästi. Periaatteessa kiekko on laskettavissa indierockin laveaan laariin, mutta yhdeksän rallin parvi lentelee silti myös omanlaisissaan suunnissa.

Marraskuinen sinkkukaunokainen Kerran ei ole koskaan on mallikkaasti tarttuva helmi, jonka pyöreissä soundeissa ja sopivan brittiläisissä fiiliksissä on rutkasti aurinkoista voimapoppia. Teksteissä sanat eivät ainakaan lopu kesken, kun sanottavaa riittää ja tavuja ehditään sovittaa nuotteihin toisinaan huumaaviakin määriä. Etenkin parilla ensimmäisellä kierroksella satunnaista kuulijaa voi vaivata pienoinen infoähky, kun pikatulimaisen sanaryöpyn perässä yrittää roikkua.

Albumin korkkaava Neljävuotias Narkissos ruuvaa itsensä indierockin tutuille ja hyväksi havaituille linjoille, uuden aallon veikeiden voimien toimiessa kolmeminuuttisen herkkupalan laidoilla hymyillen. Vokalisti saa ujutettua sanojen kylkeen erilaisia vivahteita, koskettimet tuikkivat rapeiden kitaroiden rinnalla ja rytmiryhmä huolehtii junan nopeasta jyskytyksestä. Kaava toimii, kivaa on ja melodioiden pastelliväriset kasarikoukut vain viuhuvat ilmassa.

Vaan mitä löytyy tämän sinänsä komeasti rakennetun ykköslinjan takaa?

Albumin nimikappale Vitsikirjan peto jyrkentää hetkellisesti musiikillista linjaa ja vinkkaa nuoren YUP:n lymyilevän jossain vaikutteiden taustalla, mutta edes ironmaidenmaiset kitarat eivät käännä pedosta esiin mielestäni riittävän hohtavia hampaita. Mitallaan miltei viiteen minuuttiin kurottava Tullaan yhteen omaa kauneutta ja herkkyyttä, joka kuitenkin pelataan ulos kuvasta pörinällä sekä vallittelulla. Nämä eivät ole mitään totaalisia epäonnistumisia, kaikkea muuta, mutta bändi tuntuu hukkaavan toistuvasti yllätyspaikkansa.

Toiseksi sinkuksi valittu Hätäviesti ja alkukahinoissa soiva Sukupolvikokemus onnistuvat sentään kampeamaan yhtyeen hetkeksi irti perussoundistaan ja laventamaan horisonttia. Samalla albumi kasvaa kokonaisuutena tavoin, jotka saavat pohtimaan muidenkin raitojen potentiaalia. Kolme tähteä on kelpo saalis, mutta eväitä olisi ollut niin paljon enempäänkin.