Vesa-Matti Loiri: Kolmastoista huhtikuuta

“Soittaa aika rouhetta”, totesi nelivuotias Peter Lerchen (s. 1954) painaessa säröpedaalin lattiasta läpi Se kuitenkin liikkuu -runotulkinnan taustalla. Rouhetta, totisesti. Ja välillä maailman herkimmin ja hauraimmin, toisinaan samassakin kappaleessa. Koska Vesa-Matti Loiri (1945-2022) venyttää samaan tapaan oman instrumenttinsa eli äänensä rajoja, ei tarvitse ihmetellä miksi tämä yhteistyö jatkui lähes 30 vuotta. Tuolla matkalla se saavutti parhaimmillaan taianomaisia ulottuvuuksia saadessaan soida ilman estoja tai kaupallisia paineita.

Loirin ja Lerchen yhteissoundissa 1 1 on vähintään 4 ellei enemmän. Yllekirjoittaneelle tämä oli selvä asia, kun näin heitä konsertissa vuosittain lähes 20 vuoden ajan. Kuvaavaa on kuitenkin se, että myös Lerche itse havahtui asiaan ja tajusi, että duomuodossa tätä magiaa ei oltu äänitetty. Tuumasta toimeen ja G Livelab Helsinkiin konsertoimaan 13.4.2018.

On selvää, että tämän äänitteen arvo tullaan näkemään historiallisena. Tarkastelukulma saattaa yhtäältä vähätellä sen musiikillista arvoa jo sellaisenaan ja toisaalta myös nostaa sitä ansiottomasti. Lopulta kaikki on kiinni näkökulmasta - ja musiikkimausta. Puristille lienee vaikea pala kuunnella vakavan ja herkkäsävyisen Väliaikainen-bravuurin tunnelman muuttamista salamaniskusta täydeksi uunoiluksi. Taitelijakaksikko on tehnyt laulusta vuosikymmenten aikana niin vahvasti omansa, että ihmisiltä on unohtunut alkuperäisen kappaleen olleen vauhdikas ja iloluonteinen jenkka.

Pääpaino konsertissa on Eino Leinon runoista tehdyissä lauluissa, mutta mukana on muutakin. J. Alfred Tannerin pohjalaiseen kansansävelmän sanoittaman laulelman täysin uusiksi laittama Laulu on iloni ja työni avaa konsertin itseoikeutetusti, kuten se teki kolmella vuosikymmenellä Loirin ja Lerchen sekä heidän bändinsä konserteissa - myös jouluisin. Eikä pidä unohtaa sitä henkeä, jonka kaksikko onnistuu puhaltamaan vaikkapa iänikuiseen Suojelusenkeli-virteen. Ääni kulkee Loirilla muutenkin paremmin kuin viimeisten vuosien konserteissa yleensä.

Leinoilussa ei kaihdeta riskejä vähääkään. Eeppinen progeteos Trubaduurin laulu on melkoinen haaste duo-esityksenä, mutta kuin ihmeen kaupalla Loiri ja Lerche selviävät siitä. Sen ohella Löysäläisen laulu on jopa kaltaiselleni ahkeralle Loiri-konserttien kävijälle ensiesitys livenä.

Artistin uran viimeinen taltiointi on liian usein pelkkä kuriositeetti. Esimerkiksi kymmeniä vuosia nuorempana kuolleiden Roy Orbisonin ja Elvis Presleyn viimeiset keikkatallenteet on julkaistu vain niiden lopullisuuden takia. Loirin viimeinen valssi on kaikkea muuta kuin kuoriositeetti. Tavallaan aika osuvaa, olihan hänkin monipuolisuudessaan kaikkea - ja musiikkinsa haasteellisuudessaan muuta.