Positive Wave: Metsälapsi

Humu Records

Positive Wave lunasti nimensä ja antoi positiivisten vibojen vallata tilaa keväisellä Varpunen-sinkullaan. Metsälapsi on yhtyeen toinen pitkäsoitto, joka seuraa peräti 14 vuotta sitten julkaistua omakustannealbumia, eli kiekkojen väli pääsi venähtämään poikkeuksellisen mittavaksi.

Vaan mitäpä se aika on muuta kuin jalostanut tätä helmeksikin kutsuttua musiikillista ihmettä, jonka ilmaisu voi huoletta nojata niin Susan Karttusen voimalliseen lauluun, kuin Pekka Kalliosuon vivahteikkaaseen kitaraan. Oman roolinsa kantaa rytmiryhmä, jolla riittää tekemistä progen popimmissa ja rokimmissa viidoissa kulkiessa. Rumpali Henri Tuomi soittaa hetkittäin periaatteessa ’lujaa’, mutta kuitenkin tatsilla, joka ei päästä soundia jyrisemään missään vaiheessa puhki. Basisti Ayhan Akgez tekee myös runsaasti töitä ja yhdessä kaksikko pitää helsinkiläisyhtyeen purren tiukasti kurssissaan, vaikka tyyli raidalta toiselle vaihtuukin.

Biisien keskipituudet painuvat reilusti päälle viiden minuutin ja plus yhdeksänminuuttinen, sammaleinen progejätti Metsälapsi on jo ihan oma lukunsa, mutta näiden ylväiden pylväiden keskellä alle kahteen minuuttiin mahtuva Ritariperhonen liitelee varoittamatta heleän folkin siivin. Keveä tuokio luo kuitenkin ilmaa albumille ja korostaa entisestään toimivaa biisijärjestystä. Kyse on niin pienissä kuin isommissakin kuvissa sävyistä, joita bändi käyttää taiten, ja jotka läikkyvät laidasta toiseen jopa yhden ja saman biisin aikana. Kaikki pysyy kuitenkin kasassa ja etenkin soittokertojen karttuessa levy lähtee toimimaan niin yksittäisten raitojen kuin kokonaisuudenkin mitassa.

Jyräävän rullaavalla progerock-soundilla silattu Iiris on huiman kokoinen kurvinippu, kun taas iisimpi ja loungeisempi Lato osaa nojata rennommin soundien pehmusteisiin ja kohota mielen voimin ylemmäs. Vaan muutos voi jo vaania seuraavan kulman takana, mikä tekee albumista vieläkin nautittavamman. Ehdottomiin huippuhetkiin kuuluu myös jo jokunen vuosi sitten sinkkuna ilmestynyt Kupla, joka rakentuu pitkälti koskettimien, basson ja vokaalien villin vapaaseen hippaleikkiin. Edesmennyt kosketinsoittaja Jani Häggblom pääseekin levyllä näyttämään taitojaan ja osallistuupa hän myös taustalauluihin.

Merkittävä lisä on myös neljällä raidalla kuultavat saksofonit, jotka tuovat groovea Maadiskon sielukkaaseen möyrintään ja pistävät Japanin laivan purjeet pulleiksi, kun on aika saada toisenlaista kohinaa kokkaan. Tosin nytkin voima on lempeää, orgaanisen raukeaa ja progen rikkaasta historiasta vain pientä tukea hakevaa, sillä tämä levy jos mikä on juuri tätä hetkeä, tätä päivää.

Metsälapsi saattaa hyvin olla vuoden kotimainen progealbumi, jonka villit rönsyt, syvät juuret ja korkeuksiin kohoavat latvat ovat kaikki yhtä suurta ihmemetsää.