Mikko Juvonen: Kuovi

Helmi Levyt

Mikko Juvonen on savolainen laulaja-lauluntekijä, joka yhdistelee rohkeasti folkin, laulelman ja kupletin akustisia osasia. Yllätyin kieltämättä jossain määrin kun selvisi, että samainen Juvonen lauloi myös aikoinaan Opetuslapset-nimisen suomirock-bändin keuloilla. Muistin bändin ihan toisenlaisista yhteyksistä, vaan onhan tässä välissä kulunut aikaa. Ja kulunut aika kuuluu myös näissä kappaleissa, joita Juvonen on yhtyeen hajoamisen jälkeen keräillyt hissukseen pöytälaatikkoonsa.

Laatikkoon materiaali olisi voinut hyvin myös jumittua pysyvämminkin, ellei Juvonen olisi tutustunut Joose Keskitaloon talviverkoilla käydessään. Keskitalon kanssa asioita alkoi kuitenkin tapahtua, ja Keskitalo on tuottanut, äänittänyt sekä miksannut soolodebyyttialbumin. Tuon lisäksi Keskitalo on myös rustannut Juvosen kanssa sovituksia, enkä voi kuin ihastella sovituspuolen loistavia ideoita, jotka antavat albumille huimat määrät syvyyttä.

Juuri soitinleveydellään Mellyn baarissa pistää rivistä päitä pidempänä silmään, eikä peräti kolmen minuutin ylittävä mittakaan tuota ongelmia, kun menevä siivu vyöryttää menemään. Americanan kanssa pientä peliä käyvä Vielä tästä nousen ja Matkalla Johannan luo ovat puolestaan niitä numeroita, jotka tuntuvat alkuun jäävän hiukan kuin kesken. Siinä missä moni olisi pistänyt perään vielä säkeistön tai pari perään, jätetään tarinat nyt enemmänkin roikkumaan ilmaan. Typistelyyn tottuminen ottaa aikansa, mutta samalla Juvonen osaa pitää kuulijansa tavallaan varuillaan ja hereillä, joten onnistumisia nuokin ovat.

Melankolia on Höyrylaivan kyydissä leonardcohenmaista ja kaiho lopun aikoja ennustavalla Kolme tietäjää -raidalla lievästi bobdylanmaista, mutta seassa on myös helismaalaista hilpeyttä. Eivätkä ainekset päädy kisaamaan keskenään, vaan tässä sopassa osataan antaa jokaiselle vivahteelle oma tilansa, mistä on jälleen kerran nostettava hattua pääarkkitehtien suuntaan. Kohdillaan on myös biisijärjestys, jonka avulla kovin erilaisetkin sisarukset ovat lopulta riittävästi sukua keskenään.

Eikä värikkyys jää vain tekstien ja tyylien saralle. Siskonmakkaraa kertoo kuplettimaisesti bänditreeneistä Kimmon luona, kun perheen äiti tekee samaan aikaan herkullista siskonmakkarakeittoa ja metaforia voi kuulla – jos niin valitsee. Selvittelen sotkuja sotkee entisestään pasmoja, kun mittayksiköt ovatkin yht’äkkiä kansanmusiikkimaisempia ja silti toisessa silmäkulmassa siintää taas Amerikan ihmemaat. Tosin nämäkin syötöt jäävät hiukan ilmaan roikkumaan ja kuulija on lopulta se musiikkiantropologi, joka saa tulkita lajit oikein.

Kuovi on Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu, mutta myös mitä oivin soolouran avaaja. Keväällä kuulemma tallennettiin jo parikymmentä laulua, joten lisää on toivottavasti tulossa, kun albumille mahtui vain tusina siivuja.