20 000 Hz: Kaaosteoria

Alakulttuuritalo

Kaaosteoria on mahdollisuus, ainakin jos sit� osaa hy�dynt�� soundiaan uudistaneen 20 000 Hz -yhtyeen tavoin. Uudistaminen on t�ss� yhteydess� tosin kiikker� termi k�ytt��, sill� jo aiemmin lukkarinrakkautta menneit� kohtaan tunteneen ryhm�n soundi on entist� suoremmin 70-lukua. Ja 90-lukua, sek� tietysti 20-lukua. Kasariakaan unohtamatta. Ymm�rt�nette varmaan jo juonilankojen s�kk�ryyden.

Ja lis�� vertauskuvia peliin: aika on virta, jonka rannoille on huuhtoutunut monenlaista hassua ja outoa. Kaaosteorian rantanuotiolla virran mukanaan tuomat ainekset eiv�t ainoastaan pala kirkkaalla liekill�, vaan kaiken kukkuraksi kuumuudesta syntyy jotain uudelta vaikuttavaa. Mm. Commodore 64 -l�ht�inen matalateknisyys on yh� osa b�ndin ilmaisua, mutta samalla retrot syntetisaattorit ovat ottanet isomman roolin itselleen. Ja nyt puhutaan todella ik��ntyneist� synista, jotka olivat ennen vanhaan luomassa tuikkivaa tulevaisuutta.

En tied� onko seassa Fairlightin kaltaisia aikajyri�, vai menn��nk� t�ss� �vain� korgeilla sun muilla, mutta olennainen kysymys ei ole miten vaan mit�. P��osin Karl Bloodin ja Tiina Vanhapellon kyn�ilem�t kappaleet flirttaavat diskon kanssa ja ymm�rt�v�t poprockin s��nt�j�, mutta melodia on toistuvasti kuningas, kuningatar ja toisinaan my�s hovinarri. Kari Tapio saattoi universumissamme kuolla jo vuosia sitten, mutta hertsien paikassa h�n on kuolematon. Toinen k�rkisinkku Amatsonibeibi nostaa diskokenkien korkoja ja albumin ensimm�iset kahdeksan minuuttia ovatkin yht� kimalleiskujen sarjaa biisikaksikon seurassa.

Pitk�soitto on siit� haastava formaatti, ett� se tuppaa olemaan pitk� ja vaihteluakin tarvitaan. Vaan ei h�t��, Tulessa keinuu brittil�isemmin itse��n lohdutellen ja uuden aallon kanssa silm�� iskev� H�yhen putoaa kuin kuula on syd�mest� ammuttu ja siten vastustamaton pop-helmi. Eik� ryhm� vain toista kaikkea samoihin muotteihin uskoen, vaan biisej� l�hdet��n laventamaan rohkeasti soundeilla tapauskohtaisesti. J�lkimm�isen� mainitun kertos�e pamahtaa taivaalle yll�tt�en ja kun Joku laastaroi asfaltin, voisin vaikka vannoa Gary Numanin tumman balladiversion sytytt�v�n savukkeen katulampun alla.

Kaaosteoria on enemm�n kuin mahdollisuus, se on kaiken olevaisen ymp�rilt��n n�tisti musiikilliselle rusetille kiepauttava poprockdiskobasso-kaunokainen, joka ei askeleitaan laske ja etiketeist� v�lit�. Kulmat saattavat joissain kurveissa kolista, mutta tuolloinkin alkuun vahingoilta vaikuttavat sattumat taitavat olla tarkkaan suunniteltuja onnistumisia. Kaaokselle on annettu sopivasti pikkusormea ja kultainen keskitie on l�ydetty. N�in hopeaan pukeutuva ryhm� voi suunnata kohti kimaltelevaa tulevaa luottavaisin mielin.

Joukkoon liittyneen Sanna Silverin vokaalit silaavat paketin luonteikkaasti, mojoa puskee pintaan Bloodin murisevasta bassosta ja Oliver Vierkens pit�� kelvollista j��t� konehuoneessaan. N�ist� kaikista ja paljosta muusta rakentuu rakkautta, jonka t�ysi voima ja luonne paljastaa itsest��n edelleen uusia puolia.