Taikayö Camping: Taikayö Camping

Alakulttuuritalo

Pörisevää ja surisevaa kitarapoprockia ei ole koskaan liikaa, ainakaan mikäli laatustandardit ovat Taikayö Campingin esittelemää luokkaa. Kovista tekijöistä koostuva helsinkiläisyhtye esitteli itsensä puolitoista vuotta sitten ilmestyneellä Aurinko-sinkulla. Jo tuolloin oli puhetta myös tulevasta debyyttipitkäsoitosta, mutta lopulta odotus venähti pidemmän puoleiseksi.

Mainio sinkkuässä Aurinko saa kunnian avata albumin ja kitaroista näppäriä valleja rakentava kaunokainen ei ole ainakaan menettänyt vetovoimaansa pitkän odotuksen aikana. Kiekon alkupuolelta löytyvät myös kuluvan vuoden sinkut, vieläpä julkaisujärjestyksessä. Sulle mitään vaikeaa pyörähtelee rahdun keveämmin helmoin, mutta tuhdista kitara-arsenaalista pidetään tiukasti kiinni. Silti mikään ei heilauta Sanna Komin vokaaleja pois valtaistuimelta, kaartelevan ja jopa leikittelevän laulun antaessa soundille viimeisen silauksen.

Alkuun levyn soundimaailma tuntui jopa turhankin ärtsyltä ja äänekkäältä, kun kitaroita on peräti kolme ja niitä tahdotaan ujuttaa osapuilleen jokaiseen mahdolliseen kohtaan. Loppupeleissä anglo-amerikkalaisen kitararockin perintö ei ole kuitenkaan muotoa moukaroiva riippakivi, kunhan levylle antaa vain hivenen aikaa ja tilaa. Materiaali lähtikin toistojen myötä nopeasti jäsentymään, jos nyt uusin sinkku Sun eleet melkein loikkansa yliastuukin.

Meuhkaavien vallien ja seesteisempien laaksojen vuorottelu on herkkää alkemiaa, jossa hivenen jalkaa kaasulta pois siirtävä Mä meen on etenkin albumikokonaisuuden kannalta merkittävä numero ja hengähdystauko. Puolislovariksi kallistuva Koske mua on periaatteessa ihan standardiveto, mutta jokin saa mukiinmenevän kääntymään mahtavaksi. En pysty ehdottomasti osoittamaan, että onko kyse soundisalatieteistä, vai muodon flirttailulla menneiden päivien kanssa, mutta yhtä kaikki jopa tällainen paitsiolta haiskahtava tilanne johtaa lopulta maaliin.

Taikayö Camping rikkoo kaavoja esittämällä biisinsä suomeksi ja irrottautumalla sen avulla selvimmistä aikalinjoista. Mukana on kaikkea kasarista aina näihin päiviin asti, mutta kenttä jää sopivan epäselväksi sekä sotkuiseksi. Eikä sovi unohtaa sitä, että kaiken ytimessä on kelpo joukko tiukkoja kitararock-kappaleita.