Essi Leppänen systeemi: Zverynasin talo

Helmi Levyt

Järjestelin taannoin levyhyllyäni ja samalla törmäsin Essi Leppänen systeemin vajaan kolmen vuoden takaiseen Taivaan laitaa -debyyttialbumiin. Pistin kiekon soimaan ja yllätyin – taas. Folkin ja kansanmusiikin suuntaanhan musiikissa tähyiltiin, kun siroja kappaleita hahmoteltiin suorastaan varovaisin elein, mutta samalla bändin soundi on rikkaan persoonallinen.

Zverynasin talo on monin tavoin suoraa jatkoa esikoiselle, vaikka samalla yhtye tutustuu tarkemmin musiikillisen talonsa huoneisiin. Uuden albumin otsikon talo, Zverynasin talo, löytyy kuuleman mukaan Liettuan pääkaupungista Vilnasta. Se on pahasti rapistumaan päässyt tölli, jonka nimi on vapaana käännettynä jotakuinkin: eläinten talo.

En varsinaisesti löytänyt Essi Leppänen systeemin tekemisistä suoria linkkejä eläinkuntaan, mutta elämältä maistuvaa ja sen ihmeellisyyttä monin eri sanoin kartoittavaa musiikki kiistatta on. Kertoja havainnoi ns. tavallisen elämän asioita, arjen pieniä palasia, jotka ovat lopulta kaikkea muuta kuin arkisia. Elämä on ihme, jopa lahoavassa ja ränsistyneessä talossa, puhumattakaan sen pihalta horisonttiin asti aukenevassa maailmassa.

Essi Leppänen on pääosin äänessä, mutta hänen rinnallaan vokaaliapua tarjoaa oikeastaan koko muu yhtye. Moniääninen laulu onkin levyn vahvimpia aseita, jota olisi voitu hyödyntää rohkeamminkin, eikä musiikillisten rajojen anneta suotta rajoittaa tekemisiä. Sota ja rauha lyö huolettomasti korttia alkuvoimaisen bluesin kanssa, kielisoitinten soidessa ronskimmin ja huuliharpun yltyessä pianon kera paremmaksi pistämisen leikkiin. Tulilintu on puolittain julistava, henkinen ja progehtava kummajainen, jonka vieraiden siipien alle mahtuu niin rauhan kauneimmat viidat, kuin tuulessa tempovat myrskymetsät.

Ryhmään lasketaan ainakin studion puolella kuuluvaksi myös Joose Keskitalo, joka vastaa samalla äänityksestä ja miksauksesta. Juuri Tulilinnun kohdalla Keskitalon nimi nousi muutenkin mieleen, vaan ainoastaan positiivisella tavalla.

Zverynasin talo on kokonaisuutena kompakti. Kahdeksan kappaletta ja hädin tuskin 27 minuuttia, siinä on kiteytys kohdillaan. Vielä kun ainoana neljän minuutin rajan ylittävä Vuoriballadi tuntuu saaneen ehkä hivenen liikaa sekunteja itselleen suuressa jaossa, on tiivistävä linjaus perusteltu. Vanhoja ja ohikiitävyydessään ainutlaatuisuuttaan korostavia hetkiä, joiden pariin tulen palaamaan vielä toivottavasti moneen kertaan.