Markus Asunta: Se on loppu nyt

Humble House Records

Markus Asunta tuli ensi kertaa vastaan sinkuissa noin puolitoista vuotta sitten, kun akustisella kitaralla ja vähäeleisen melodisella laululla pitkälle sivakoinut Käyttöohje avasi pelin folkahtavammalla puolen polkua, vaan sehän onkin vasta yksi siivu laveaksi osoittautuvasta kiekosta. Artistin ensimmäinen laululevy on värikäs annos irlantilaisvaikutteista folkpoprokkia, josta on yllättävänkin moneksi.

Lopun aikoja julistava debyyttialbumin otsikko on ehkä hivenen huvittava ja taatusti tarkoituksella, sillä Asunta osaa asetella sanansa nokkelasti. Sana on hallussa, mutta neropatiksi Asuntaa en kutsuisi, en edes näsäviisaaksi itsestäänselvyyksien laukojaksi. Lyriikoissa näet pohditaan monilta kanteilta normaalin elämän nousuja ja laskuja, saarnaamiseen kuoppaan kuitenkaan pahemmin sortumatta. Parisuhteet vievät ja tuovat, elämäntarinat puhuttavat ja toisinaan elon kolhuisa matka tuo muassaan myös puolihumoristisia tapauksia ja sattumia, jotka saavat raapimaan päälakea.

Saatamme kaikki tuntea oman versiomme tarinasta, jossa lievästi maistissa olevat Asterix ja Obelix päätyvät neuvomaan, kertomaan ja ohjeistamaan mitä tehdä. Tässä tapauksessa arvon herrat toivovat soittajilta Paranoidia, mutta nimiä voi muuttaa kuten haluaa. Baarien nurkkapöydissä on myös monta Mattia, jotka olisivat aikoinaan ehkä voineet, vaan eivät enää voi juuri mitään muuta paitsi nauttia nestemäistä lohtua tuopin kerrallaan. Asunta asettuu näiden reppanoiden puolelle, ymmärtää kolhittuja ja muistaa kuinka Annikki Tähtikin loisti aikoinaan.

Arvioitavaksi saadulla CD-levyllä ei taukoja ole, mutta biisit on jaettu listauksessa kahteen joukkoon, aivan kuin A- ja B-puoleen. Kuvitteellisen A-puolen sulkeva Se on loppu nyt ansaitsisi kiistatta pienen hiljaisen hetken, kun aamuöisessä nakkikioskin jonossa koettu ilmestys pistää pistettä lauseen perään. Eihän maailma tietenkään mihinkään silkalla musiikilla muutu, mutta onneksi saadaan sentään sanoa omat ajatukset yhä julki. B-puolen ja levyn viimeinen raita Laulujesi loimussa on myös upea numero, jolla kuullaan itsensä Edu Kettusen stemmoja. Kokonaisuus rakentuu kauniisti, jos nyt terävimmät nousut jäävätkin tällä erää puuttumaan – mutta tämähän onkin vasta ensimmäinen laululevy.

Akustinen kitara on usein esillä, mutta oman mausteensa soittoon tuovat useammalla raidalla kuultavat irlantilainen buzuki, sekä low whistle. Irkkuvaikutteet kaikuivat huiluissa, mandoliineissa ja ehkä hiukan teksteissäkin, mutta ruutupaitafolkiksi tituleerattu musiikki osaa väistellä selvimmät genrelaatikot. Asunta ymmärtää folkin voiman, mutta levyllä on myös rokimpi puolensa, joka tuo kuvaan mukaan riittävästi pohjoista puhallusta.