Michael Bleu: Futuristik Soul

Nowehere Boy

Voin sanoa suoraan yllättyneeni, kun kuuntelin ensi kertoja Michael Bleun uutta albumia. Siinä missä herran luomassa musiikissa on aiemmin ollut rakkaus keskiössä ja samettiset fiilikset vallalla, niin tuoreella kiekolla ollaan usein kiukkuisia, toisinaan jopa vihaisia. Toki rakkauskin on yhä kartastolla, mutta yleiset sävyt ovat muuntuneet, eikä arkojakaan asioita emmitä viskata satunnaisen kuulijan naamalle.

Toki jotkin askelmerkit olivat jo hyvän aikaa nähtävillä, sillä kevään 2023 sinkkuveto Kaiken sais räjäyttää julisti jo asioita suoraan, mutta silti uuden kokonaisuuden sahalaitaisuus pääsi yllättämään. Kyseisen sinkun massiivinen ja lähes ruvelle ajettu soundivalli on yksi ulottuvuus albumilla, jonka rikkaan spektrin toisessa päässä Ikuisuus kaikuu sinisenä mahtiballadina. Koulukiusaamishelvetistä kertova Jahti on puolestaan pitkäsoiton rock-siiven räväkin rysäys, jolla 70-lukulainen soundi jauhaa isolla vaihteella kaiken alleen ja soundi tulee iholle.

Kolmetoista raitaa ja lähemmäs kolmen vartin kokonaismitta ovat tätä nykyä isoja lukuja, kun albumeiden mitat lyhenevät ja soittolistojen nimissä kovimmat paukut sijoitetaan yleensä ensimmäisille raidoille. Bleu on kuitenkin perinteisen albumikokonaisuuden puolestapuhuja ja otsikostaan huolimatta täysin suomenkielinen Futuristik Soul tekee kunniaa menneille päiville nykyhetkeä unohtamatta. Levy olisikin voinut syntyä tällaisenaan vasta nyt, kaiken kierrettyä riittävän monta ympyrää ja Bleun päädyttyä katsomaan kaikkea tätä ajan muuntamin silmin.

Nostalgia on yhä olennainen osa musiikin vetovoimaa, eikä Alicia Silverstone ’95 edes tarvitse muita sanoja kuin parit Alician samplet. Kuulija tajuaa jos tajuaa, siinä missä Vihaa täynnä -kappaleen pitkä ja kitkerä listaus on myös selvää paineenhallintaa ja toisenlaisten höyryjen päästelyä. Kumpikin näistä raidoista ei voisi elää ilman ympäristöään, mutta kyseessä onkin nyt kokonaisuus jossa palat rakentavat yhdessä jotain suurempaa.

Kaupallisesta näkökulmasta tarkasteltuna terävää päätä edustavat alle kolmeen puristuneet Kruununperimys ja Juostaan karkuun, joilla groovemutteria väännetään kelpo virne naamalla. Angloamerikkaa on mukana mahdoton määrä, mutta Bleu pitää kotimaisen linssin tiukasti polttopisteen edessä ja näin kaikesta sukeutuu jotain suurempaa, kauniimpaa sekä ainutlaatuisempaa. Hivenen hitaammin ja huomattavasti kantaaottavammin sektoriin ui Lainattu huominen, jonka viehättävä melodia ja sielusta kumpuava muoto on yksistään kuulemisen arvoinen kokemus.

Futuristik Soul lisää panoksia ja summaa tavallaan kaiken tähän mennessä koetun. Entistäkin kirjavampi soundikenttä lupaa jo uusia rikkaita horisontteja, julistaen samaan aikaan uutta vuotta nollaa. Mitä Bleu tuleekaan tämän jälkeen tekemään, on Futuristik Soul muistuttamassa siitä, että kiviä voi ja saa kääntää tutultakin pihalta.

Tämä oli hankala ja haastava, mutta myös palkitseva tulkittava, kiitos Bleun rohkeuden ja uudistumiskyvyn. Jotain kertokoon sekin, että alkuun olin antamassa kiekolle kahta tähteä sillisalaattimaisuuden takia. Hetkisen päästä olin varma kolmesta tähdestä perusvarman työnjäljen ansiosta, mutta sittemmin taisin oivaltaa jotain isommasta taustan kuvasta, ja neljä tähteä tuntuu juuri nyt ainoalta oikealta vaihtoehdolta.