Slaagit: Slaagit

Mustalahden Musiikki

Kitararock, punkrock, suomirock ja vielä töhäys notkeampia maailmanjuttuja. Tätä kaikkea löytyy Slaagit-yhtyeen itsensä mukaan nimetystä pitkäsoitosta, jonka rempsakat raidat eivät kolmen minuutin haamurajaa ylly kertaakaan rikkomaan. Perinnetietoisuus on kunniassa ja menneiltä polvilta lainataan hymy suupielessä sekä riffi edellä. Moisista aineksistahan saa kyhättyä vaikka mitä, eikä siitä tarvitse slaagia itselleen ottaa. Vai onko juuri se juuri nyt tarpeen? Satunnainen kriitikko on lievästi pihalla, joten kuunnellaan ja pohditaan…

Slaagit ei anna ajan tai paikan sitoa itseään liiaksi, joten Pliis oo mun beibi voi rauhassa iskeä silmää klassisen rockin kanssa niin, että tötterö kasvaa jostain otsan yläpuolelle. Jet Pack ampuu itsensä vielä jyrkemmälle kiertoradalle, eikä edes saksofoni riko svengijengin kasaan loihtimaa rakennelmaa. Eivätkä fiftarit ole suinkaan ainoita, joilta osataan – ja kehdataan – lainailla. Neiti Basket Case pistää punketirokettia rallaten ja Tuntitöissä hivuttautuu niin lähelle ska’n palmuja, kuin mitä vain näissä olosuhteissa voi.

Slaagit tuntuu häilyvän vähintäänkin kahden maailman välillä, mutta melodisen ja nopeamman kitarapunkrockin jauhaminen tuntuu toimivan jonkinlaisena lisärunkona rauhallisemman selkärangan ympärillä. Hilpeimmillään punkin paahto lienee Tänään jatketaan siitä mistä eilen aloitettiin -rallilla, mutta Päätön Acapulcossa kirii kaverin ohi nimenomaan rennomman fiiliksen ja pakottamattomamman muodon keinoin.

Mitä uutta Slaagit sitten tällä kierroksella tekee? No, eipä juuri mitään ja kun totaaliset ässäbiisitkin jäävät uupumaan, on kasassa epätasaisen vahva kolmen tähden paketti. Mikäli jotain suuntaa pitäisi lähteä suosimaan, niin em. Tuntitöissä pistää lanteisiin liikettä ja kovempaa ränttätänttää takoessa Maaginen nainen osoittaa muodon olevan hallussa. Harteita löytyy, ideoissakin piisaa vaan pitäisikö sisältöön saada enemmän ytyä ja/tai persoonallisuutta – vai menisikö touhu silloin jo ’liian’ vakavakaksi?

Veikeä kiekko viskoo riffiä ja melodiaa eri suuntiin, mutta jättää vielä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Näppärää soittelua, nokkelia käännöksiä, vaan lopulta kovin niukalti totaalisen vavahduttavaa kamaa, vaikka HTJOHJ jo keikuttaa venettä ja Kuiviin ehtyneet lähteet uskaltaa meloa folkimmalla kanootilla lempeämpien lehvästöjen alle. Lisää nitroa, kiitos.