Royal Republic: LoveCop

Omn Label Services

Joidenkin mielestä niin parhaat kyttäleffat kuin hard rock levytkin tehtiin jo muinoin 80-luvulla. Ruotsalainen Royal Republic ei ole enää nuoremmasta päästä yhtyeitä, sillä ilmestyihän yhtyeen debyyttipitkäsoitto We Are the Royal jo alkuvuodesta 2010. Ensimmäisellä pandemian jälkeisellä albumilla nelikko osoittaa action rockin taipuvan yhä siinä missä kasarisemman maalailunkin, mutta kuinka siirtymä 20-luvulle on ketuilta todellisuudessa onnistunut ja toimivatko kasaritemput enää modernissa ajassa?

Ajattomuuden tuntua on vaikea saavuttaa musiikinkaan saralla, mutta ajan hammas vaikuttaa jättäneen kuninkaalliset tasavaltalaiset suhteellisen sävyisästi rauhaan. Niin ulkomusiikilliset kuin soitannolliset vihjeet osoittavat suoraan mm. nahkaisen Judas Priestin ja maanmiesten The Hivesin suuntaan, mutta LoveCop tuo trailerimaiseen menoonsa mukaan myös defleppardmaista rennompaa bilemeininkiä sekä osuvan ripauksen kimalletta.

Kiekon avaus on yhtä tähtisadetta, kun sinkkuraitoja ladotaan tiskiin niin että tähdet vilkkuvat silmissä. Ykkössinkuksi syystäkin nostettu My House summaa kasarin kliseet ja uuden ajan julkean uhon tavalla, josta joko pitää tai sitten ei – välimuotoja tuskin tällä erää syntynee. Hieman myöhemmin Wow! Wow! Wow! lunastaa perusrockin veivauksella kaikki huutomerkkinsä, kun torvet törähtävät, kertsit rullaavat ja kitara rouhii kuin kunnian päivien INXS olisi saapunut takaisin pelipaikalle. Näiden eliittinumeroiden välissä nimiraita LoveCop sallii punaisempien valojen koristaa kammion seinät ja kuinka julkeasti silmät säkenöivätkään kimaltavan nahan ollessa rakkauden univormun.

On aivan kuulijasta kiinni, että kuinka tosissaan tällaista hormonien katkuista vääntöä pitää ottaa, mutta ainakaan Royal Republicin heppuja ei pääse syyttämään tylsästä menosta. Vahvasti etupainotteisen levyn iskukykyisimmät numerot löytyvät alkupuolelta, vaan suorat täytenumerotkin tuntuvat puuttuvan joukosta. Balladikorttia superkaikuisalla synarockilla pelaava Lazerlove rakentuu ykkösluokan melodian ympärille ja kuusarisempaa perusrockia edustava Ain’t Got Time tuo actionin takaisin kuvaan tyylillä.

LoveCop on takuuvarmaa rockia, jossa piisaa toimintaa, tiukkoja kurveja sekä laajoja, laajoja kaaria. Kaikki on kuitenkin leivottu kasaan ruotsalaisella laadulla, sekä tarkalla sovitustaidolla. Soundit sitovat aikakausien nyöristä tiukan köyden, joka kestää lopulta melkoista rasitusta. Laskelmoitua ehkä, vaan kuinka viihdyttävää ja laadukasta rockia. Toimii siis vallan mainiosti, vastatakseni alussa esitettyyn kysymykseen.